Tien päällä sattuu ja tapahtuu

Uutiset liikenneonnettomuuksista kiinnittävät huomioni, jos onnettomuus on tapahtunut tutussa paikkaa. Myös jos menehtyneitä on monta, saatan lukaista jutun läpi, tai jos jokin uhreista on ikäiseni. Siis, jos voin jollain lailla samaistua tilanteeseen. Kolari kehä III:lla ei yleensä juuri hetkauta suuntaan, eikä toiseen.

Jokainen uhreja tai loukkaantuneita vaativa onnettomuus on kuitenkin tregedia, ei ehkä minulle tai sinulle, mutta jokaisen uutisen taustalla on todelliset henkilöt, joilla on perhe ja ystäviä. Luin tässä hiljattain uutiset parista kolarista, ja seuraavana iltana sain järkytykseni todeta, että tunsin onnettomuudessa loukkaantuneen. Aivan erilailla kiinnitin sen jälkeen huomiota vastaavanlaisiin uutisiin. Kaupungilla liikkuessani silmäni poimivat mainoksia liikenneturvallisuuskampanjoista ja olin varuillani liikenteessä. Minä en kuitenkaan (toivottavasti) ole se kohderyhmä, keihin nämä kampanjat pitäisi suunnata. Ihmiset, joilla on (traumaattisia) kokemuksia liikenteestä tai muutenkin pitävät varovaisuutta sydämen asianaan, kiinnittävät näiihin huomiota, ja rekisteröivät niiden olemassa olon. Kun taas itsevarmat, välinpitämättömät ja holtittomat kuskit eivät näitä edes huomaakaan. Informaatiotulva on niin valtava, että kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta eikä turvallisuutta ja tilastoja tuputtavat kampanjat pure.

Mikä on yhteinen tekijä kaikille näille liikenteenvaarantajille? Millä heidän aivonsa saisi rekisteröimään nämä mainokset, miten heidän asenteitaan voisi muokata? Ehkä turvallisuutta voisi edistää yhjä piilotetummin keinoin; tehdä siitä osa automainoksia, osa hyvän jätkän imagoa, uusi muoti-ilmiö?! Kertokaapa parempia ideoita, millä saadaan sattumiset ja tapahtumiset tien päältä loppumaan!

Virtahepo-Korhonen ja Merikilpikonna-Väyrynen

Matti Vanhasen jättäessä eroamisilmoistuksensa puolueenjohdon tehtävistä, on alkanut mielenkiintoinen tapahtumaketju. Nuoremman polven poliitikkoja ei ilmesty julkisuuten ottamaan haastetta vastaan - päinvastoin, ilmoitetaan, että pääministerin pesti ei nyt satu kiinnostamaan. Pallo siis heitetään vanhoille konkareille, kuten Väyrynen ikäluokkansa poliitikkoja nimittää, joista Paavo sitten pallon nappasikin.

Kun Keskustan puoluesihteeri Jorma Korhosta alettiin nimittää (osuvasti tai ei?) virtahevoksi, heräsi yhdessä keskustelussa esiin kysymys, että mikäs eläin Paavo Väyrynen sitten on. Yhdeltä keskustelijalta vastaus muotoutui nopeasti; merikilpikonna. Ne kun vain jatkavat jatkamalla elämäänsä, aina samanlaisia..

Itseluottamusta ei merikilpikonnaltamme puutu. Charmillaan hän lupaa hurmata nuoretkin kannalleen, vanhhemmat kansalaisethan muistavat toki Väyrysen hänen 20 vuoden takaiselta uran huipulta. Vaikka kilpikonna ei välttämättä hurmaa charmillaan, niin päättäväisyydellään kylläkin. Väyrynenhän kertoo arkailematta mielipiteensä ja vaikuttaa hyvin tavoitehakuiselta. Onhan meille monelle tuttuja tarinat kilpikonnan ja jäniksen juoksukilpailusta, jossa kilpikonna sinnikkäällä uurastuksella pääse maaliin saakka.. hitaasti, mutta varmasti.

Hidasta Paavo-kilpikonnan eteneminen onkin ollut. Vuosien hiljaiselo Euroopan parlamentissä EU-vastaiselta politiikolta on kuitenkin hämmentävää; minne jäi kovaäänisyys ja suorasukaisuus? Toisaalta, tuolla Brysselissähän on ollut aikaa pohtia kilpikonnamaisuuksia.. Mutta todettakoon Väyrysen puolustukseksi, että hän todella piristää ankean yksimielistä poliitikkojen joukkoa omaperäisellä persoonallaan. Ehkä Suomenkin politiikasta löytyy hivenen teatteria; Paavo Väyrysen kilpikonna charmi.

Meistä tuli lääkäreitä.. ollaan kaikki lääkäreitä!

Minusta tämä Suomea kohuttanut "valelääkäri-jupakka" on aivan mainio! Siis kelatkaa nyt kaikki; tyyppi ilmoittautuu terveyskeskukseen, että voisi toimia lääkärinä, tai lääkäriharjoittelijana siis, - ja kyseenalaistamatta hänelle tarjotaan pesti.

Asiaa voisi lähestyä monelta kantilta. Yksi, joka juuri pälkähti mieleeni, on muunnelma suomalaisten "titteli-arvostuksesta". Ei vain tavallinen kansa kumarra tohtoreita, vaan myös akateemiset itse. Eihän lääkäreille tullut mieleenkään, että kukaan tekeytyisi lääkäriksi, tai lääkäriopiskelijaksi. Ammatin arvostus on kova, koulutus vaativa... - ei ollut mahdollista ajatellakaan, että sitä ryhdyttäisiin halventamaan tuolla tavoin. Me -henki luodaan opiskeluvaiheessa; opiskelijat valikoituvat tiukan seulan läpi, heille opetetaan lääkärin tehtäviä - oppeja, joita muualta ei voi saada - heillä tulee olemaan valtaa ihmisiin. Valtaa parantaa (tai jättää parantamatta), mutta nimenomaan asiantuntijavaltaa. Miten joku, joka ei ole kasvanut ja kouluttautunut tälläisessä lääkisyhteisössä, voisi omata lääkärin identiteetin?!?

Toki yhdyn muihinkin yleisiin mielipiteisiin. Vääriä diagnoseja ei ole ainakaan tullut ilmi ja asiakkat pitivät hänestä. Mietityttää, että onko yleislääkärillä tärkeintä diplomi vai oikeat taidot ja nimenomaan sosiaaliset taidot. Suuresti huvittaa myös kansalaiset, jotka ovat osoittamassa sormella syyllistä tapahtumaan - mistä vahingosta valelääkärin päätä oikein vaaditaan vadille?

En itse näe aiheelliseksi lähteä etsimään syyllistä. Tottakai tulevaisuuden varalle on hyvä tehdä parannuksia, mutta tämä nyt oli tapahtuakseen, enkä lähtisi syyttämään vaikkapa esimiestä asiasta. Joka tapauksessa, miettikää tilannetta; valelääkäri kuuntelemassa ihmisten huolia ja antamassa perusjärjen mukaisia ohjeita perusongelmiin; arvailuja ja arvan heittoa. Niitähän sieltä arvauskeskuksesta kuitenkin saa!

Ihana kylmä talvi!

Kävin juuri ennen joulua napapiirin tuntumassa, ja kun pakkaslukemat olivat 20 asteen tienoilla, pukeuduin sen mukaan. Varustautumiseni rutinoitu hyvin nopeasti; ensin toppahousut farkkujen päälle, kengät jalkaan, toppatakki, kaulahuivi, korvalapullinen pipo ja rukkaset käteen. Otin tämän hyvin vakavasti ja paneuduin tehtävääni asianmukaisella hartaudella.

Kiertelin kaupoissa, kävin yliopistolla ja vierailin jopa joulupukin luona, enkä poikennut joukosta. Turistit kyllä erotti sinisistä pilkkihaalareista ;). Kylmät ilmat saivat ihmiset myös etelässä pukeutumaan lämpimästi - ulkonäön kustannuksella. Tiedän, että muotiblogien aikana mielipiteeni ei ole trendin mukaista, mutta minusta se oli ihanaa; aikuisetkin ihmiset saivat nauttivat kirpeistä pakkasista värisemättä kylmästä! Kun huurre kuorrutti joka ikisen pinnan ulkosalla, oli hienoa ihastella valkoista hilettä loistavaa ympäristöä.

Pakkaset eivät näytä laantuvan, päin vastoin, tuuli tuivertaa entistäkin pistävämmin. Pakkaslukemat olivat eilen ainakin tuulen vaikutus mukaan lukien samat kuin ennen jouluakin, mutta oma vaatetukseni ainakin oli jo keventynyt huomattavasti. Kyllähän siihen tottuukin, mutta kun täristen kävelin koululta bussipysäkille, niin olisin paljon mieluummin ollut toppatakissa ja toppahousuissa - muodottomana ja tunnistamattomana möhkäleenä pipon tupsusta aina talvisaappaitten kärkiin saakka. Pitääkin hakea toppahousut varastosta takaisin arkikäyttöön. Piti vain muistuttaa itselleni, että pukeudun ensisijassa suojatakseni itseni.

Mopsit, mäyräkoirat ja muut karvakuonot

Uusimmassa Tiede-lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli koiran geeneistä. Koirien monimuotoisuus on ollut tutkijoille pitkään hämmästyksen aihe, niiden geenit kun eivät poikkea toisistaan juuri lainkaan. Tutkijoilla on jopa vaikeuksia erottaa koira, susi ja kojootti toisistaan pelkän DNA:n perusteella.

Selitys rotujen välisille ulkonäköeroille on nyt kuitenkin löytynyt. Artikkelissa kirjoitettiin, että paljon vaikuttaa luuston kasvaminen. Siihen vaikuttava geeni on periaattessa eri roduilla sama, mutta geenin toimintaa säätelevä "jokin" on erilainen. Esimerkiksi mäyräkoiralla jalkaluiden kasvu pysähtyy aikaisemmin kuin vinttikoiraroduilla, samoin mopsin kuonoluiden kasvu on hitampaa ja lyhyempää kuin collien, jolla kuono alkaa kasvaa jo ennen syntymää. Muuten sanottiinkin, että suurista eroista huolimmatta eri rodut muistuttavat huomattavan paljon toisiaan pentuina.

Kaikki tämä on sangen mielenkiintoista, mutta artikkelissa otettiin myös kantaa koirien monimuotoisuuteen. Moni rotu ei ole läheltäkään niin vanha, kuin on alkujaan oletettu; monet rodut ovat vain 200-300 vuotta vanhoja. Risteyttämällä eri rotuja keskenään on jälkeläisissä saatu aikaan uusia ominaisuuksia. Kun näitä on haluttu vahvistaa, on sorruttu sisäsiitokseen. Eikä se ole jäänyt historiaan, vaan on täyttä totta nykyäänkin. Sukurutsaus on aiheuttanut ruunsaasti (perinnöllisiä) sairauksia koirissa.

Muutenkin monet pitkälle jalostetut koirat ovat epäluonnottomia; ne eivät mitenkään pärjäisi itsenään luonnossa. Esimerkiksi osa ranskanbulldogeista pitää astuttaa eläinlääkärillä, ja sitten pitää varata aika keisarinleikkaukseen - paksukalloiset pennut eivät itsestään pääse emonsa vatsasta ulos. Entä hengitysvaikeudet kyseisellä rodulla - ja monilla muilla lättäkuonoilla. Vihastun välillä niiden omistajille koirien puolesta. Ilman kysyntäähän niitä ei tehtailtaisi lisää ja lisää.

Entä bassetin tai mäyräkoiran selkä, dalmatialaisten pilkku-täydellisyyden aiheuttama kuurous, cockereitten tietyllä värillä esiintyvät luonneviat...? Kun jalostuksessa on unohdettu koiran alkuperäinen tarkoitus ja lähdetty hakemaan yhä täydellisempää ja erikoisempaa ulkomuotoa sisustuselementille, niin lopputulos ei todellakaan ole miellyttävä. Monesti näyttelytuloksia vaaditaan jalostukseen, mutta eivätkö ihmiset, jotka oikeasti välittävät lemmikeistään, voisi sanoutua irti ulkonäkökeskeisestä koirankasvatuksesta. Luulen, että kysyntää terveemmille koirille olisi vaikka millä mitalla.

Liiallista eläintensuojelua

Katsoin eilen ranskankieliseltä sivustolta videota Bernin eläintarhasta. Kuten uutisista lukea saattaa, kehitysvammainen? mies hyppäsi karhun aitauksen, ja joutui Korkeasaaressa syntyneen karhun raatelemaksi. Mutta selvisi hengissä kuitenkin!

Videolla näkyi selvästi, kuinka karhu retuutti veristä miestä, päästi irti ja hyökkäsi uudelleen tämän kimppuun. Videon latautuessa todella hitaasti, katsoin raatelukohtausta yhä uudelleen. Vieläkin kylmänväreet kulkevat selässäni sitä ajatellessa. Pystyin helposti siirtämään tapahtuman lenkkipolulle – vaatteet päällä oleva mies vastasi aivan luontovideoilta tuttua näkyä, tiikeri saalistamassa peuraa, krokotiili repimässä härän nahkaa..

Totta kai tapaus on harmittava ja pelottavakin, mutta eniten minua ärsyttää eläinaktivistien mielipiteet. Ei mennyt kauaakaan kun lööppeihin ilmestyi suunnilleen seuraavasti: Finn-karhun ampuminen synnyttänyt keskustelua poliisin toimintatavoista.

Karhua siis ammuttiin – todettakoon, että sekään ei ole kuollut – pelastaessa ihmistä sen kynsistä. Ehdotuksena Sveitsiläisiltä oli, etteikö ensin olisi voitu ampua varoituslaukauksia ilmaan, niillä pelästyttää karhu pois. Videolta näkyy kun kauhistunut yleisö yrittää huutamalla kiinnittää karhun huomion muualle. Limsapullo lentää karhua päin, sitä seuraa hiekkasade; ei mitään tehoa. Miten karhu, joka on elämänsä asunut ihmisäänien keskellä, liikenteen meluun tottuneena pelästyisi varoituslaukausta. Hei HALOO!

Tietenkin ymmärrän karhun reaktion. Toisen hypätessä sen reviirille, sillä ei villieläimenä ole paljon muita vaihtoehtoja kuin puolustautua uhkaa vastaan. Mutta kuitenkin kyseessä ollen ihmishenki, en poliisina epäröisi tarttua aseeseen, kuin ehkä sen verran, etten haavoittaisi miestä enempää. Sehän heidän tärkein tehtävänsä onkin – suojella ihmisiä!? Jätetään siis tällä kertaa virkavallan arvostelu sikseen.

Välitän eläimistä, ja olen eläinsuojelun kannalla, mutta en pidä äärimmäisyyksiin menosta. Ihmisten pitäisi miettiä arvojaan, kumpi on tärkeämpi ihmishenki vai eläintarhakarhun elämä. Ihmisen elämä on itseisarvo, eikä hulluus sitä vähennä. Eläimen oikeudet elämään eivät ole samat.

Nopeasti eroon flunssasta

Näytti taas flunssa olevan tulossa. Viikonlopun jäljiltä nenä vuosi ja yskitti. Kurkku ei sinänsä ollut kipeä, mutta yskimättäkään ei voinut olla. Ensiavuksi hankin D-vitamiinia nostamaan vastustuskykyä. Sellaisia kapseleita. Paketissa luki yksi päivässä, mutta vedin niitä ensin kolme ja seuraavana päivänä kaksi.

Ensimmäisten kolmen D-kapselin jälkeen minua informoitiin, ettei D niinkään auta, jos on jo kipeä. Piti siis saadaa C:tä. Ja echinaforcea. Illalla opiskelujeni jälkeen suuntasinkin luontaistuoteosastolle ja sain tarpeelliset purkit hankittua. Kotiin päästyäni avasin ne ja täytin itseni näillä "parantavilla voimilla" ja otin toisen päivän annostuksen D:tä.

En todellakaan halunnut tulla kipeeksi. Aivasteluni vuoksi ystävätkin pyrkivät karttamaan minua, enkä onnistunut salaamaan nuhaanikaan heiltä. Siispä tartuin äidin neuvoon, ja tiputtelin auringonhattu-uutetta suoraan suuhuun. En sitten tiedä, olisiko se muutenkin käynyt niin nopeasti, mutta voisin vakuuttaa, että vitamiineillä oli osansa parantumiseeni. Aamulla ei enää nenä vuotanut, ja viiden päivän yskiminen oli ohitse.

Yritän pitää D:n saannin säännöllisenä ainakin talven yli - sitä kun ei Suomen syksyssä ja talvessa helposti saa liikaa. Muutenkin olen kyllästynyt flunssan alkuihin, niitä on tänä syksynä tainnut olla kolme; ei pahempaa kuumeilua, mutta ääni meinannut lähteä jne.

Riippukeinufilosofiaa

Olisi hienoa pystyä toteamaan olevansa riippumaton - toisaalta. Itsessään riippuvuus ei välttämättä ole paha, kaikki on suhteellista ja riippuu näkökulmasta. Riippuvuutta aiheuttaa monet asiat. Aineista voisi mainita kahvi, alkoholi, tupakka, kokis - listaa voi jatkaa vaikka millä mitalla. Tapaankin voi olla riippuvainen, kuten pelaamiseen, kahvitauon pitämiseen, syömiseen seurassa, tupakointiin. Lisätään riippuvuussoppaan vielä esineet ja palvelut: kännykät, internet, lähikahvilan take away -kahvi, netin erilaiset palvelut - kartat ja luettelot, facebook ja blogit :).

Listasta on mahdotonta saada täydellistä. Yleisiä riippuvuden kohteitakin tuntuu löytyvän loputtomasti, mutta monet ovat henkilökohtaisia. Yleisesti riippuvuudesta puhutaan kielteiseen sävyyn, mikä ettei. Tupakointi aiheuttaa monella eri tasolla ja tavalla riippuvuutta - eikä sen haittoja käy kieltäminen. Itse olin välillä kokis-riippuvainen, enkä mitenkään nauttinut tilanteestani. Päänsärky tuli aina aamuluennolla ja tauolla oli pakko hakea Coca Colaa.. Muusta lähteestä saatu kofeiini ei auttanut..

Peliriippuvaisuuteni, vaikkakin mielestäni lievä, vie tuhottomasti aikaani. Välillä olin sairaalloisesti kiini facebookissa, jopa päivän poissaoloa oli vaikea kestää. No, se ei enää vaivaa, vasta pidin sieltä reilu kuukauden tauon - eivätkä ne kaverisuhteet siitä huonontuneet.

Toisaalta riippuvuus on jossain tapauksissa tärkeää. Olemme kaikki riippuvaisia vedestä ja ravinnosta, monet ruoka-ajoista ja -tottumuksista. Nämä auttavat meitä pitämään yllä terveyttämme. Riippuvaisuus toisten ihmisten seurasta on kohtuuden rajoissa hyvä asia, erakoistahan ei ole ystäviksi : ). Sanoisinko, että kaikkea kohtuudella - poikkeusten vahvistaessa säännön.

Voisi sanoa että myönteiset riippuvuussuhteet pitävät ihmisen hengissä. Olen esimerkiksi riippuvainen innostuksesta. Ilman sitä elämäni on tylsää ja mielialani laskee sen puuttuessa. Kun innostus ja mielenkiinto ovat kohdallaan, mikään ei ole mahdotonta. Täältä tullaan maailma -fiilis täyttää mieleni. Blogaaminien saa aikaan tätä tunnettä. Siispä johtaen blogikin on elintärkeä minulle. Samalla lailla voi oikeuttaa riippuvuuden (maito)suklaaseen sekä tupakkaan ja miksei rikollisuuteen ja hyväksikäyttöönkin.

Kaikki siis on suhteellista ja riippuu näkökulmasta. Sanoilla on kiva, mutta toisaalta vaarallista (pahojen tapojen oikeutus.. : P) leikkiä. Voisin melkein jäädä siihenkin koukkuun.

Tutkija tutkii tutkittavaa niin tutkivasti, ettei tutkittava tiedä...

Törmäsin tässä viikonloppuna väitteeseen, että tutkijat ovat sosiaalipummeja (nätisti sanottuna). Muitakin mielenkiintoisia ajatuksia nousi esille keskustelussa. Itse en ole tutkija-ainesta sanan varsinaisessa merkityksessä. Minusta on kylläkin hauska tutkia, mitä muut tutkijat ovat saaneet selville, varsinkin jos tutkimuksen lähtöolettamus poikkeaa totutusta ajattelumallista.

Minusta saa (nykyään) hyvän kuuntelijan kaikenlaisille vaihtoehtoisteorioille. On sitten kyseessä lääketiede, politiikka (salaliitto teoriat : P) tai jokin muu, niin kiinnostukseni on aika lailla taattu. En itse täysin usko melkein mihinkään. Toisinaan toivon, että uskoni olisi jopa vahvempi. Saataan keskustella (väitellä) salaliittoteorioiden puolesta, mutta lähinnä vain provosoiden ja nauttien väittelytilanteesta. Jos argumentteja riittää, on ihanaa kyseenalaista perinteiset käsitykset, ja herätellä "yleisöä" siihen, että kaikki on mahdollista, ja ettei asiat ole niin kuin ne näyttävät olevan. Syvällä sisimmissäni en todellakaan tiedä mihin oikeasti uskon.

Jos tutkin (siis selvitän muiden tutkimuksia..) asiaa tarpeeksi, niin pystyn sisimmissänikin seisomaan mielipiteeni takana. Toisaalta olen (ainakin nykyään, siskot) valmis vaihtamaan mielipidettä - tarpeen vaatiessa. Esimerkiksi voisi otta ruokavaliot. Niitä on perheessämme kokeiltu vaikka minkälaisia - veriryhmädiettiä, elämäsi kuntoon -diettiä, hiivatonta, sokeritonta, paastoa... Jokin toimii meidän perheessämme täydellisesti, toisessa ei lainkaan. Olenkin nykyään aika avoin eri ruokavalioita kohtaan, jokin tehoa yhdelle, muttei kaikille.

Toisaalta, olen esimerkiksi vannoutunut kiropraktian, osteopatian ja vyöhyketerapian kannattaja. Perinteinen hieronta rentouttaa lihaksia, mutten vertaa edellämainittuja hierontaan, vaan pikemminkin länsimaalaiseen lääketieteeseen. Tietenkään, joka vaivaan ne eivät toimi, eikä kaikki kyseisten ammattejen harjoittajista ole loistavia, mutta eivät kaikki lääkäritkään osaa hoitaa työtään.

Ettei teksti lähde rönsyilemään vieläkin enemmän, palaan alkuperäiseen aiheeseen, tutkijoihin. Arvostan siis heitä. Vaikken itse olisi aivan päinvastaista mieltä, kuin joku heistä, niin siltikin. Hän voi tutkimuksellaan osoittaa minun olevan väärässä - tai todeta itse olevansa väärässä. Tai tulos voi sopia jollekulle muulle, muttei minulle - aivan kuten erilaiset ruokavaliotkin. Mitäs mieltä olette tällaisesta totuuden määritelmästä!?!

S-kaupat rikollisia!?

Suomalaiset ovat perinteisesti olleet lainkuuliaisia, mutta ei tämä aivan kaikkeen päde. Kukapa ei olisi tietoisesti joskus ajanut ylinopeutta tai ylittänyt tien punaisen palaessa. Nämä mielletään yleisesti aika harmittomiksi, eiväthän ne vahingoita toisia.

EU:n direktiiveistä ja asetuksista puheen ollen suomalaiset tuuppaavat liiankin kuuliaisiksi. Niitä kun ei ole tarkoitettu aina otettaviksi aivan kirjaimellisesti. Kurkun käyryys -direktiivihän on kaikille tuttu; totta tai ei, se kuvaa hyvin EU-säädösten luonnetta. Kun tuli säädös nautakarjan korvamerkitsemisestä, Suomessa viranomaiset kiersivät tarkistamassa, että näin tapahtui. Entäs muualla Euroopassa. Eräs suomalainen lypsytilallinen vieraili Italiassa vastaavalla, mutta paljon suuremmalla tilalla, eikä yhdelläkään lehmistä ollut keltaista lappua koristuksena korvassaan. Suomalaista ohjastettiin myöhemmin tekemään kantelu EU:lle, jos asia häiritsee.

Entäpä direktiivi lampaiden laidunajoista. En nyt muista päivämääriä, mutta idea on seuraava: Direktiivin mukaan lampaat saa laskea kesälaitumelle toukokuun alun jälkeen. Suomessa kevät tuli kuitenkin poikkeuksellisen aikaisin - ruohokin jo kasvoi - mutta koska direktiivi niin määräsi, lampaat pidettiin aurinkoisina ja lämpiminäkin päöivinä sisällä. Järki käteen, suomalaiset!

Kuitenkaan täällä ei niin uskollisia oltu, että oltaisiin toteltu (ja valvottu) direktiiviä, jonka mukaan eläinkuljetuksissa eläinten tilan lämpötilan tulee olla 15 C astetta viileämpi kuin ulkosalla. Varmasti parantaa eläinten oloja Espanjassa ja Kreikassa, mutta Suomen Polle ja Mansikki -raukat oisivat saaneet kyllä palella. No, tätä ei täällä alettu toteuttamaan, vaan lähetettiin palautetta unioiniin päin.

Kun hyppii vähän asiasta toisen ja kolmanteenkin, päästään osuuskauppaan. Ilta-Sanomien uutisen mukaan S-ryhmä rikkoo lakia jäsenetupäivien alennusmyynneissä. Hintamerkintäasetuksen mukaan jokaisen tuotteen alennettu hinta pitää merkitä näkyviin, eikä näin siis asiakasomistajapäivillä tehdä. Lähes kaikki tuotteet kuuluvat joko 5 % tai 15 % alennuksen piiriin. Isomman alennuksen saa esimerkiksi tekstiileistä ja urheiluvälineistä, sekä kodinkoneista. Eiköhän sitä itsekin osata suorittaa päässälasku, että mikä hinta tulee suunnilleen olemaan. Ja pitäisikö erikseen olla alennus myös työntekijöille, joka on taas muutaman prosentin isompi; eikö laki juuri tätä tarkoita.

En siis vain ymmärrä kantelua, joka S-kaupasta on tehty kuluttajavirastolle. Eikö juuri ollut puhetta, kuinka paljon uusi ALV tuo kustannuksia kaupoille, hinnoittelun kautta. Ennemminkin pitäisi iloita alennuspäivistä, eikä alkaa niuhottaa alennusmerkinnöistä. Ettei vaan menetettäisi näitä asiasomistajapäiviä...