Mopsit, mäyräkoirat ja muut karvakuonot

Uusimmassa Tiede-lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli koiran geeneistä. Koirien monimuotoisuus on ollut tutkijoille pitkään hämmästyksen aihe, niiden geenit kun eivät poikkea toisistaan juuri lainkaan. Tutkijoilla on jopa vaikeuksia erottaa koira, susi ja kojootti toisistaan pelkän DNA:n perusteella.

Selitys rotujen välisille ulkonäköeroille on nyt kuitenkin löytynyt. Artikkelissa kirjoitettiin, että paljon vaikuttaa luuston kasvaminen. Siihen vaikuttava geeni on periaattessa eri roduilla sama, mutta geenin toimintaa säätelevä "jokin" on erilainen. Esimerkiksi mäyräkoiralla jalkaluiden kasvu pysähtyy aikaisemmin kuin vinttikoiraroduilla, samoin mopsin kuonoluiden kasvu on hitampaa ja lyhyempää kuin collien, jolla kuono alkaa kasvaa jo ennen syntymää. Muuten sanottiinkin, että suurista eroista huolimmatta eri rodut muistuttavat huomattavan paljon toisiaan pentuina.

Kaikki tämä on sangen mielenkiintoista, mutta artikkelissa otettiin myös kantaa koirien monimuotoisuuteen. Moni rotu ei ole läheltäkään niin vanha, kuin on alkujaan oletettu; monet rodut ovat vain 200-300 vuotta vanhoja. Risteyttämällä eri rotuja keskenään on jälkeläisissä saatu aikaan uusia ominaisuuksia. Kun näitä on haluttu vahvistaa, on sorruttu sisäsiitokseen. Eikä se ole jäänyt historiaan, vaan on täyttä totta nykyäänkin. Sukurutsaus on aiheuttanut ruunsaasti (perinnöllisiä) sairauksia koirissa.

Muutenkin monet pitkälle jalostetut koirat ovat epäluonnottomia; ne eivät mitenkään pärjäisi itsenään luonnossa. Esimerkiksi osa ranskanbulldogeista pitää astuttaa eläinlääkärillä, ja sitten pitää varata aika keisarinleikkaukseen - paksukalloiset pennut eivät itsestään pääse emonsa vatsasta ulos. Entä hengitysvaikeudet kyseisellä rodulla - ja monilla muilla lättäkuonoilla. Vihastun välillä niiden omistajille koirien puolesta. Ilman kysyntäähän niitä ei tehtailtaisi lisää ja lisää.

Entä bassetin tai mäyräkoiran selkä, dalmatialaisten pilkku-täydellisyyden aiheuttama kuurous, cockereitten tietyllä värillä esiintyvät luonneviat...? Kun jalostuksessa on unohdettu koiran alkuperäinen tarkoitus ja lähdetty hakemaan yhä täydellisempää ja erikoisempaa ulkomuotoa sisustuselementille, niin lopputulos ei todellakaan ole miellyttävä. Monesti näyttelytuloksia vaaditaan jalostukseen, mutta eivätkö ihmiset, jotka oikeasti välittävät lemmikeistään, voisi sanoutua irti ulkonäkökeskeisestä koirankasvatuksesta. Luulen, että kysyntää terveemmille koirille olisi vaikka millä mitalla.

Liiallista eläintensuojelua

Katsoin eilen ranskankieliseltä sivustolta videota Bernin eläintarhasta. Kuten uutisista lukea saattaa, kehitysvammainen? mies hyppäsi karhun aitauksen, ja joutui Korkeasaaressa syntyneen karhun raatelemaksi. Mutta selvisi hengissä kuitenkin!

Videolla näkyi selvästi, kuinka karhu retuutti veristä miestä, päästi irti ja hyökkäsi uudelleen tämän kimppuun. Videon latautuessa todella hitaasti, katsoin raatelukohtausta yhä uudelleen. Vieläkin kylmänväreet kulkevat selässäni sitä ajatellessa. Pystyin helposti siirtämään tapahtuman lenkkipolulle – vaatteet päällä oleva mies vastasi aivan luontovideoilta tuttua näkyä, tiikeri saalistamassa peuraa, krokotiili repimässä härän nahkaa..

Totta kai tapaus on harmittava ja pelottavakin, mutta eniten minua ärsyttää eläinaktivistien mielipiteet. Ei mennyt kauaakaan kun lööppeihin ilmestyi suunnilleen seuraavasti: Finn-karhun ampuminen synnyttänyt keskustelua poliisin toimintatavoista.

Karhua siis ammuttiin – todettakoon, että sekään ei ole kuollut – pelastaessa ihmistä sen kynsistä. Ehdotuksena Sveitsiläisiltä oli, etteikö ensin olisi voitu ampua varoituslaukauksia ilmaan, niillä pelästyttää karhu pois. Videolta näkyy kun kauhistunut yleisö yrittää huutamalla kiinnittää karhun huomion muualle. Limsapullo lentää karhua päin, sitä seuraa hiekkasade; ei mitään tehoa. Miten karhu, joka on elämänsä asunut ihmisäänien keskellä, liikenteen meluun tottuneena pelästyisi varoituslaukausta. Hei HALOO!

Tietenkin ymmärrän karhun reaktion. Toisen hypätessä sen reviirille, sillä ei villieläimenä ole paljon muita vaihtoehtoja kuin puolustautua uhkaa vastaan. Mutta kuitenkin kyseessä ollen ihmishenki, en poliisina epäröisi tarttua aseeseen, kuin ehkä sen verran, etten haavoittaisi miestä enempää. Sehän heidän tärkein tehtävänsä onkin – suojella ihmisiä!? Jätetään siis tällä kertaa virkavallan arvostelu sikseen.

Välitän eläimistä, ja olen eläinsuojelun kannalla, mutta en pidä äärimmäisyyksiin menosta. Ihmisten pitäisi miettiä arvojaan, kumpi on tärkeämpi ihmishenki vai eläintarhakarhun elämä. Ihmisen elämä on itseisarvo, eikä hulluus sitä vähennä. Eläimen oikeudet elämään eivät ole samat.

Nopeasti eroon flunssasta

Näytti taas flunssa olevan tulossa. Viikonlopun jäljiltä nenä vuosi ja yskitti. Kurkku ei sinänsä ollut kipeä, mutta yskimättäkään ei voinut olla. Ensiavuksi hankin D-vitamiinia nostamaan vastustuskykyä. Sellaisia kapseleita. Paketissa luki yksi päivässä, mutta vedin niitä ensin kolme ja seuraavana päivänä kaksi.

Ensimmäisten kolmen D-kapselin jälkeen minua informoitiin, ettei D niinkään auta, jos on jo kipeä. Piti siis saadaa C:tä. Ja echinaforcea. Illalla opiskelujeni jälkeen suuntasinkin luontaistuoteosastolle ja sain tarpeelliset purkit hankittua. Kotiin päästyäni avasin ne ja täytin itseni näillä "parantavilla voimilla" ja otin toisen päivän annostuksen D:tä.

En todellakaan halunnut tulla kipeeksi. Aivasteluni vuoksi ystävätkin pyrkivät karttamaan minua, enkä onnistunut salaamaan nuhaanikaan heiltä. Siispä tartuin äidin neuvoon, ja tiputtelin auringonhattu-uutetta suoraan suuhuun. En sitten tiedä, olisiko se muutenkin käynyt niin nopeasti, mutta voisin vakuuttaa, että vitamiineillä oli osansa parantumiseeni. Aamulla ei enää nenä vuotanut, ja viiden päivän yskiminen oli ohitse.

Yritän pitää D:n saannin säännöllisenä ainakin talven yli - sitä kun ei Suomen syksyssä ja talvessa helposti saa liikaa. Muutenkin olen kyllästynyt flunssan alkuihin, niitä on tänä syksynä tainnut olla kolme; ei pahempaa kuumeilua, mutta ääni meinannut lähteä jne.

Riippukeinufilosofiaa

Olisi hienoa pystyä toteamaan olevansa riippumaton - toisaalta. Itsessään riippuvuus ei välttämättä ole paha, kaikki on suhteellista ja riippuu näkökulmasta. Riippuvuutta aiheuttaa monet asiat. Aineista voisi mainita kahvi, alkoholi, tupakka, kokis - listaa voi jatkaa vaikka millä mitalla. Tapaankin voi olla riippuvainen, kuten pelaamiseen, kahvitauon pitämiseen, syömiseen seurassa, tupakointiin. Lisätään riippuvuussoppaan vielä esineet ja palvelut: kännykät, internet, lähikahvilan take away -kahvi, netin erilaiset palvelut - kartat ja luettelot, facebook ja blogit :).

Listasta on mahdotonta saada täydellistä. Yleisiä riippuvuden kohteitakin tuntuu löytyvän loputtomasti, mutta monet ovat henkilökohtaisia. Yleisesti riippuvuudesta puhutaan kielteiseen sävyyn, mikä ettei. Tupakointi aiheuttaa monella eri tasolla ja tavalla riippuvuutta - eikä sen haittoja käy kieltäminen. Itse olin välillä kokis-riippuvainen, enkä mitenkään nauttinut tilanteestani. Päänsärky tuli aina aamuluennolla ja tauolla oli pakko hakea Coca Colaa.. Muusta lähteestä saatu kofeiini ei auttanut..

Peliriippuvaisuuteni, vaikkakin mielestäni lievä, vie tuhottomasti aikaani. Välillä olin sairaalloisesti kiini facebookissa, jopa päivän poissaoloa oli vaikea kestää. No, se ei enää vaivaa, vasta pidin sieltä reilu kuukauden tauon - eivätkä ne kaverisuhteet siitä huonontuneet.

Toisaalta riippuvuus on jossain tapauksissa tärkeää. Olemme kaikki riippuvaisia vedestä ja ravinnosta, monet ruoka-ajoista ja -tottumuksista. Nämä auttavat meitä pitämään yllä terveyttämme. Riippuvaisuus toisten ihmisten seurasta on kohtuuden rajoissa hyvä asia, erakoistahan ei ole ystäviksi : ). Sanoisinko, että kaikkea kohtuudella - poikkeusten vahvistaessa säännön.

Voisi sanoa että myönteiset riippuvuussuhteet pitävät ihmisen hengissä. Olen esimerkiksi riippuvainen innostuksesta. Ilman sitä elämäni on tylsää ja mielialani laskee sen puuttuessa. Kun innostus ja mielenkiinto ovat kohdallaan, mikään ei ole mahdotonta. Täältä tullaan maailma -fiilis täyttää mieleni. Blogaaminien saa aikaan tätä tunnettä. Siispä johtaen blogikin on elintärkeä minulle. Samalla lailla voi oikeuttaa riippuvuuden (maito)suklaaseen sekä tupakkaan ja miksei rikollisuuteen ja hyväksikäyttöönkin.

Kaikki siis on suhteellista ja riippuu näkökulmasta. Sanoilla on kiva, mutta toisaalta vaarallista (pahojen tapojen oikeutus.. : P) leikkiä. Voisin melkein jäädä siihenkin koukkuun.

Tutkija tutkii tutkittavaa niin tutkivasti, ettei tutkittava tiedä...

Törmäsin tässä viikonloppuna väitteeseen, että tutkijat ovat sosiaalipummeja (nätisti sanottuna). Muitakin mielenkiintoisia ajatuksia nousi esille keskustelussa. Itse en ole tutkija-ainesta sanan varsinaisessa merkityksessä. Minusta on kylläkin hauska tutkia, mitä muut tutkijat ovat saaneet selville, varsinkin jos tutkimuksen lähtöolettamus poikkeaa totutusta ajattelumallista.

Minusta saa (nykyään) hyvän kuuntelijan kaikenlaisille vaihtoehtoisteorioille. On sitten kyseessä lääketiede, politiikka (salaliitto teoriat : P) tai jokin muu, niin kiinnostukseni on aika lailla taattu. En itse täysin usko melkein mihinkään. Toisinaan toivon, että uskoni olisi jopa vahvempi. Saataan keskustella (väitellä) salaliittoteorioiden puolesta, mutta lähinnä vain provosoiden ja nauttien väittelytilanteesta. Jos argumentteja riittää, on ihanaa kyseenalaista perinteiset käsitykset, ja herätellä "yleisöä" siihen, että kaikki on mahdollista, ja ettei asiat ole niin kuin ne näyttävät olevan. Syvällä sisimmissäni en todellakaan tiedä mihin oikeasti uskon.

Jos tutkin (siis selvitän muiden tutkimuksia..) asiaa tarpeeksi, niin pystyn sisimmissänikin seisomaan mielipiteeni takana. Toisaalta olen (ainakin nykyään, siskot) valmis vaihtamaan mielipidettä - tarpeen vaatiessa. Esimerkiksi voisi otta ruokavaliot. Niitä on perheessämme kokeiltu vaikka minkälaisia - veriryhmädiettiä, elämäsi kuntoon -diettiä, hiivatonta, sokeritonta, paastoa... Jokin toimii meidän perheessämme täydellisesti, toisessa ei lainkaan. Olenkin nykyään aika avoin eri ruokavalioita kohtaan, jokin tehoa yhdelle, muttei kaikille.

Toisaalta, olen esimerkiksi vannoutunut kiropraktian, osteopatian ja vyöhyketerapian kannattaja. Perinteinen hieronta rentouttaa lihaksia, mutten vertaa edellämainittuja hierontaan, vaan pikemminkin länsimaalaiseen lääketieteeseen. Tietenkään, joka vaivaan ne eivät toimi, eikä kaikki kyseisten ammattejen harjoittajista ole loistavia, mutta eivät kaikki lääkäritkään osaa hoitaa työtään.

Ettei teksti lähde rönsyilemään vieläkin enemmän, palaan alkuperäiseen aiheeseen, tutkijoihin. Arvostan siis heitä. Vaikken itse olisi aivan päinvastaista mieltä, kuin joku heistä, niin siltikin. Hän voi tutkimuksellaan osoittaa minun olevan väärässä - tai todeta itse olevansa väärässä. Tai tulos voi sopia jollekulle muulle, muttei minulle - aivan kuten erilaiset ruokavaliotkin. Mitäs mieltä olette tällaisesta totuuden määritelmästä!?!

S-kaupat rikollisia!?

Suomalaiset ovat perinteisesti olleet lainkuuliaisia, mutta ei tämä aivan kaikkeen päde. Kukapa ei olisi tietoisesti joskus ajanut ylinopeutta tai ylittänyt tien punaisen palaessa. Nämä mielletään yleisesti aika harmittomiksi, eiväthän ne vahingoita toisia.

EU:n direktiiveistä ja asetuksista puheen ollen suomalaiset tuuppaavat liiankin kuuliaisiksi. Niitä kun ei ole tarkoitettu aina otettaviksi aivan kirjaimellisesti. Kurkun käyryys -direktiivihän on kaikille tuttu; totta tai ei, se kuvaa hyvin EU-säädösten luonnetta. Kun tuli säädös nautakarjan korvamerkitsemisestä, Suomessa viranomaiset kiersivät tarkistamassa, että näin tapahtui. Entäs muualla Euroopassa. Eräs suomalainen lypsytilallinen vieraili Italiassa vastaavalla, mutta paljon suuremmalla tilalla, eikä yhdelläkään lehmistä ollut keltaista lappua koristuksena korvassaan. Suomalaista ohjastettiin myöhemmin tekemään kantelu EU:lle, jos asia häiritsee.

Entäpä direktiivi lampaiden laidunajoista. En nyt muista päivämääriä, mutta idea on seuraava: Direktiivin mukaan lampaat saa laskea kesälaitumelle toukokuun alun jälkeen. Suomessa kevät tuli kuitenkin poikkeuksellisen aikaisin - ruohokin jo kasvoi - mutta koska direktiivi niin määräsi, lampaat pidettiin aurinkoisina ja lämpiminäkin päöivinä sisällä. Järki käteen, suomalaiset!

Kuitenkaan täällä ei niin uskollisia oltu, että oltaisiin toteltu (ja valvottu) direktiiviä, jonka mukaan eläinkuljetuksissa eläinten tilan lämpötilan tulee olla 15 C astetta viileämpi kuin ulkosalla. Varmasti parantaa eläinten oloja Espanjassa ja Kreikassa, mutta Suomen Polle ja Mansikki -raukat oisivat saaneet kyllä palella. No, tätä ei täällä alettu toteuttamaan, vaan lähetettiin palautetta unioiniin päin.

Kun hyppii vähän asiasta toisen ja kolmanteenkin, päästään osuuskauppaan. Ilta-Sanomien uutisen mukaan S-ryhmä rikkoo lakia jäsenetupäivien alennusmyynneissä. Hintamerkintäasetuksen mukaan jokaisen tuotteen alennettu hinta pitää merkitä näkyviin, eikä näin siis asiakasomistajapäivillä tehdä. Lähes kaikki tuotteet kuuluvat joko 5 % tai 15 % alennuksen piiriin. Isomman alennuksen saa esimerkiksi tekstiileistä ja urheiluvälineistä, sekä kodinkoneista. Eiköhän sitä itsekin osata suorittaa päässälasku, että mikä hinta tulee suunnilleen olemaan. Ja pitäisikö erikseen olla alennus myös työntekijöille, joka on taas muutaman prosentin isompi; eikö laki juuri tätä tarkoita.

En siis vain ymmärrä kantelua, joka S-kaupasta on tehty kuluttajavirastolle. Eikö juuri ollut puhetta, kuinka paljon uusi ALV tuo kustannuksia kaupoille, hinnoittelun kautta. Ennemminkin pitäisi iloita alennuspäivistä, eikä alkaa niuhottaa alennusmerkinnöistä. Ettei vaan menetettäisi näitä asiasomistajapäiviä...

SÄTEILYVAARA !

Istun junassa PC-paikalla. Ympärilläni tusinalla ihmisiä on läppäri auki. Junamatka sujuu rattoisasti, kun mokkulan ihmeiden avulla voin surffailla lähes koko kahden tunnin ajan netissä. En varmastikaan ole ainut netissä olija. Puhelin odottaa laukussa kuulokkeineen. Moni kanssamatkustaja käyttääkin luppoaikaansa soittamalla rästiin jääneitä puheluita. Soittamisen lisäksi kännykälläkin pääsee nettiin, ja voi kuunnella radiota.

Mietin vain ilmassa olevan säteily määrää. Sitä aiheuttavat matkapuhelimet (joita on viisi miljoona Suomessakin), langaton nettiyhteys, radio, televisio, you name it! Junan nopeus on 160 km/h luokkaa, ja silti pääsen lukemaan sähköpostini. Paksujen betoniseinien sisällä kerrostalon alakerrassa tai koulussa viestit tulevat perille, puhelut yhdistyvät ja radio kuuluu särisemättä. Eikä säteily tule vain kännykkään/tietokoneeseen päin, vaan puhelin lähettää viestin ja puheen takaisin, ja tietokone siirtää dataa molempiin suuntiin.

Kaikki tämähän on itsestään selvyyttä – mutta oletko tullut ajatelleeksi sitä? Tuleeko se mieleen illalla kun asetat herätyksen puhelimeesi ja jätät puhelimen kätesi ulottuville. Jos säteily läpäisee paksut seinät ja kulkee kilometrien matkat, niin kyllä se läpäisee kehosikin, myös pääkoppasi.

Moni ei tästä piittaa, eihän säteilyllä ole vaikutuksia. Minusta säteily päinvastoin on vaikuttavaa! Sillä voidaan tuhota syöpäkasvaimia, ja röntgen-hoitajien tulee suojautua liialliselta altistumiselta säteilylle. Vähän väliä julkaistaan tutkimuksia säteilyn haittavaikutuksista, mutta perään tulee (Nokian tai jonkin muun siitä hyötyvän sponsoroima) tutkimus, joka kumoaa väitteet. Toisaalta, vaikutusten laajuus näkyy vasta vuosikymmenien viiveellä, ja me olemme k o e h e n k i l ö i n ä.

En todellakaan tiedä mitä asialle pitäisi tehdä, siis yksilöinä. Yhteiskunta ja yksittäiset henkilöt yhtä lailla ovat riippuvaisia teknologiasta, joka tarvitsee säteilyä. Tutkimusta tällä saralla pitäisi tukea, mutta rooli siinä on lähinnä valtiolla. Mutten kuitenkaan tieten tahtoen nukkuisi kännykkä kainalossa, en pitäisi sitä (MIEHET!) housujeni taskussa, enkä muutenkaan koko ajan lähellä itseäni. Hands free –kuulokkeet eivät vain ehkäise liikenneonnettomuuksia, vaan pitävät säteilyn kauempana arvokkaasta päästämme.

Tulitikku-suomalaiset

Kodittomuus on taas ollut esillä näyttävästi - on vietetty kodittomien yötä, kirjoitettu artikkeleita heidän kurjuudestaan ja lisääntyvästä määrästä, ja Aamulehtikin julkaisi varsin kattavan reportin aiheesta Su Asiat -liitteessään.

Satuin lukemaan kyseisen reportaasin. Itse olin yllättynyt asunnottomien historiasta. Monet heistä ovat sairauden takia menettäneet vuokra-asunnon ja joutuneet kadulle. Yhteisenä piirtenä esiintyi myös muiden ihmisten epäluuloisuus ja luottamuksen puute - ei uskota työkyvyttömyyteen, sairauteen jne. Moni asuntoa vailla on perheellinen, isä tai äiti.

Asunnottoman osa on karu. Unen- ja ruuanpuute sekä turvattomuus on alati seuralaisena, samoin kuin kodittoman leima. Ystäviin on rahattomuuden tai ylpeyden vuoksi vaikea pitää yhteyttä. Kesä vielä menettelee, mutta talvella kun potkitaan pois porrakäytävistä, niin suojaisan paikan löytäminen käy työstä. Pimeän ja kylmyyden keskellä Joulun pyhät tuntuvat vieläkin kylmemmiltä ja synkemmiltä yksinäisyydessä.

Suomi on pieni maa, ja halutessamme asiat saadaan kuntoon. Niimpä vetoa päättäjiin. Niin kauan kun Suomessa on yksikään asunnoton vasten tahtoaan, niin kehitysapua ei saa antaa! Tämä takaisi nopean toiminnan ja toisi helpotuksen monelle kadulla kulkijalle.

Ihmettelen muutenkin poliitikkojen työtä. Kredittiä on hyvä hakea pyörimällä mediassa lautakasoineen ja raskauksineen, mutta kuka ajaisi suomalaisten asiaa? En nyt tarkoita vain kodittomia, mutta Suomen vanhuksia pidellään pahoin (pahoinpidellään) laitoksissa, itsenäiset vanhukset ovat taas järkyttävän yksinäisiä. Kumpi vaihtoehto on siis parempi, pärjätä omillaan vai hakeutua vanhainkotiin avun toivossa. Kaari Utrio herätti hetkeksi keskustelun eutanasiasta, kommentoidessaan, että ottaisi “tabletin” ennen kuin tarvitsisi laitostua. Moni yksinäinen vanhus turvautuukin itsemurhaan.

Suomen nuoret kärsivät työttömyydestä, mutta mitä kavereiden kokemusten perusteella ja pienellä lisänuuhkinnalla olen saanut selville, on se, että nuorille järjestetään “koulutuskursseja”, jotta he saadaan pois työttömyysluvuista. Eräälläkin tälläisellä kurssilla noin parikymppiselle ystävälleni kurssitovereineen opetettiin tietokoneen käynnistämistä ja sammuttamista. Ihan kuin tämän ikäiset ei olisi juuri se siteerattu tietotekniikkasukupolvi. Nämä tilastojen kaunistelukurssit ovat siis silkkaa resurssien hukkaa; vetäjät voisivat tehdä jotain hyödyllisempää, ja nuortenkin pitäisi oikeesti saada kokea olevansa hyödyllisiä!

Taas syksyn alussa opiskeluasunnot olivat kiven alla. Erääseen sähköpostiin, jossa kyselin lisätietoja vuokra-asunnosta, sain vastaukseksi vuokran olevan 50 e + kerran kuukaudessa luonnossa. Moni opiskelija on sortunut tähän keinoon vaikeassa taloustilanteessa. Itse jatkoin asunnon etsimistä muualta. Kysyn vielä, että onko vauraan Suomen pakko laittaa nuorensa niin tiukille?

Itse olen aina löytänyt illalla katon pääni päälle omassa kodissani, mutta taattuna ei kukaan voi tilannettaan ottaa. Toivon, ettei minun tarvitsisi löytää itseäni asunnottomana kadulta, saatika nähdä siinä tilanteessa perheenjäseniäni tai muita läheisiäni. Jos kuitenkin tilanteeni lähestyisi tätä, toivon, että yhteiskuntamme näkisi tarpeelliseksi auttaa minut takaisin muiden jäsentensä joukkoon. Kansa valitsee päättäjät päättämään ja huolehtimaan tärkeistä asioista puolestamme. Tehdään tästä asiasta yhdessä tärkeä!

Ennen kuin otat (annat lapsesi ottaa) sikainfluenssaROKOTTEEN

Vaihtoehtoja on kaksi; ottaa rokote tai olla ottamatta. Mielipiteitä on miljoonia siltä väliltä. Monet uskovat virallista kantaa. Rokote tulee ottaa, vastustajat joutuvat vastuuseen, kun epidemian jälkipyykkiä pestään. Media uutisoi näyttävästi sairastuneista, vastustajia pilkataan ja leimataan yksinkertaisesti pelottelijoiksi. He vain pelottelevat meitä kunnon kansalaisia! Ihan kuin se oisi heidän ainoa tavoitteensa.

Rokotuksista on kiistanalaista tutkimustietoa. Totta kai niistä on ollut hyötyäkin joidenkin sairauksien karsimisessa, mutta haittavaikutuksia ei voi kiistää. Esimerkiksi kätkytkuolemia voidaan selittää rokotuksilla. Tutkimustulosten tiivistyksenä voi sanoa, että riski vauvan "selittämättömään" kuolemaan on moninverroin suurempi, jos vauva on rokotettu.

Rokottajien vastustajien tavoitteena on lisätä tietoisuutta vaaroista. He ovat huolissaan ihmisten puolesta. He välittävät. Miettikää minkälainen ase rokote voi olla. Kuka tavallinen, tai tutkinutkaan ihminen voi päästä selville rokotuksen todellisista vaikutuksista?

Kysytään, että kuka hyötyy?

Valtion hyöty: maksaa miljoonia (tai miljardeja) rokotteen saamisesta kansalaisille. Ruuhkauttaa terveysasemat. Suojella kansalaisiaan.

Lääkefirmojen hyöty: Tienata miljardeja euroja rokotteella, jota ei ole ehditty testata.

Eliitin hyöty: Saada voitot omistamistaan lääkeyhtiöistä, vähentää maailman asukaslukua, kontrolloida ihmisiä.

jne.

Käyppä katsomassa suomalaisen lääkärin (eng.) haastattelu youtubessa.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa on laki muutettu, että menettäessäsi terveytesi H1N1-rokotteen vuoksi, et ole oikeutettu korvauksiin.

Tämä ei ole ainut asia, mikä minua huolestuttaa. Suurin on iihmisten tietämättömyys, myös omani. Olen kuitenkin joutunut hyväksymään sen. Tietoa on tarjolla runsain määrin erilaisista mielipiteistä ja teorioista. Välineitä tiedon hankkimiseenkin meille tarjotaan runsaasti. Media on aina puolueellinen, enemän tai vähemmän, siksi tietoa pitäisi kerätä monesta paikasta, ennen kuin muodostaa oman mielipiteensä. Jokainen päättää lopuksi itse ottaako rokotteen vai ei.

Mihin suunnata vihastumisen ja turhautumisen energia?

Tämän viikonlopun pystyin olemaan lähes koskematta kesken olevaan kirjaani, mutta vain koska olin viettämässä kiitospäivä-/pyhäinpäiväviikonloppua parinsadan muun ihmisen kanssa :). Kalkkuna on muuten todella hyvää, vielä seuraavana päivänä kylmiltäänkin syötynä..

Kun aloitan kirjan, niin haluan yleensä lukea sen yhdellä istumalla. Sukellan kirjailijan luomaan maailmaan ja samaistun todella vahvasti henkilöihin. Harvoin olen jättänyt kirjan kesken, mutta lukemisen keskeytys muistuttaa, että se on vain tarinaa, jonka mielikuvituksen tuotetta. Siis jos olen lukenut ihan vain fiktiota. Olen myös kärsimätön; pitkä jaarittelu saman asian ympärillä saa sormeni kääntämään sivuja eteenpäin, ja joudun palaamaan takaisin, etten hypi tärkeiden asioiden ylitse.

Nyt minulla on kesken irlantilaisen kirjailijan Cecilia Ahernin kirja Sateenkaaren tuolla puolen (kylläkin englanniksi..). Viimeisen tunnin ajan kun luin sitä, nauroin monta kertaa ääneen, mutta toisaalta teki myös mieli repiä hiukset päästäni turhautuessani ja nolostuessani henkilöiden puolesta. Olen lukenut myös toisen teoksen samalta kirjailijalta - P.S. Rakastan sinua.

Luen paljon "helppoa kirjallisuutta" ihmissuhdekiemuroista ja sen sellaisesta. On mukavaa kun saa heittää aivot narikkaan, unohtaa päivän (ja huomisen) murheet ja keskittyä mielikuvitusmaailmaan. Mutta parhaiten muistan tosielämään pohjautuvat kirjat. Viimeisin, jonka luin, oli Torey Haydenin Aavetyttö käyttäytymishäiriöisestä tytöstä, jonka ongelmien taustaksi paljastui aivan uskomaton hyväksikäyttötapaus. Kirja nosti tunteet pintaan, turhautumisen kaikkein voimakkaimmin, mutta myös myötätunnon, vihan jne.

Lukion alussa löysin kirpputorilta Prinsessa-kirjan. Kirja kertoi Saudi-Arabiasta, keskittyen naisten asemaan siellä. Kertojana oli suhteellisen hyväosainen saudiprinsessa, mutta silti kirja nosti karvat pystyyn. Samanlaista karuutta en ole onneksi kohdannut vielä muissa kirjoissa - enkä haluakaan! Kirja oli hyvä lukea, mutta vihasin lähes kaikkia miehiä viikon kahden ajan luettuani sen, ja tiesin, etten ollut reilu. En kuitenkaan halua sulkea itseäni maailman pahuudelta, sulkea itseäni pumpuliin.

Tällaisten lukukokemusten jälkeen tunnen valtavaa turhautumista, ja halu vaikuttaa ja auttaa on korkeimmillaan. Mietinkin, että miten sellaista voisi hyödyntää. Kirjailija on tehnyt jo osansa tuodessaan julkisuuteen ja keskusteluun epäkohdat, mutta kirjojen saavuttaessa suosiota, jonkun pitäisi käyttää hyväksi heidän reaktioitaan - eikä pelkästään keskusteluun, joka sammuu lyhyen hetken jälkeen.

Turhautumisen ja vihan hetkellä olemme täynnä energiaa, jonka voisi hyvin suunnata johonkin hyödylliseen. Johonkin, mikä auttaisi hyväksikäytettyjä lapsia tai parantaisi naisten asemaa tai mikä sitten onkaan kirjailijan jakama huolen aihe. Ihan vain tuli mieleen tämä idea kirjoittaessani. Nyt tuntuu, että mieluummin vain unohtaa asian - silloinhan kirjailijan työ ja lukijan käyttämä aika lukemiseen on aivan turhaa!

Prinsessoja, prinssejä, linnoja, kuningattaria..

Kuninkaallisista voi olla montaa mieltä. Historiaa on kirjoitettu heidän mukaansa, mutta samaa voi tuskin sanoa tästä päivästä. Ainakin Euroopan kuninkaallisilta poliittinen päätösvalta on viety kokonaan pois. Mutta siltikin he ovat tuiki tarpeellisia.

Kuninkaalliset ovat kansaa varten. He yhdistävät kansaa, tuovat maahan perinteitä, ennakointia ja jatkuvuutta. Sama perhe hallitsee maata vuosisatojen ajan, tuleva hallitsija on pitkään tiedossa. Idyllinen perhe antaa perhe-esimerkin kansalle. Mutta ennen kaikkea he ovat kansan viihdyttäjiä. Prinsessatarinat käyvät toteen kuninkaanlinnoissa, kuningaspareissa ja kuvankauniissa pikkuprinsseissä ja -prinsessoissa.

Kuninkaalliset ovat kansan kestojulkkiksia, joiden tekemisiä seurataan innolla. He saavat kuitenkin paljon anteeksi asemansa perusteella, eikä heidän tekemisiään kritisoida kovastikaan. Esimerkiksi voisi ottaa vaikku naapurimaamme Sverigen kuninkaan mielipiteet tyttäriensä puolisoista. Niinkin tasa-arvoisessa maassa kuin Ruotsissa ei ole noussut kovaakaan hälyä, vaikka Kaarlella kestikin kauan hyväksyä Victorian tuleva puoliso. Kaikkien tiedossa on myös, että hän pitää Madden valintaa parempana, ja tulee todella hyvin tämän kanssa myös toimeen.

Toisaalta, kuka muu, kuin kuninkaallinen saa yhtä kovaa kritiikkiä osakseen. Heidän elämänsä on suurennuslasin alla jo ennen heidän syntymäänsä. Todelliset ja keksityt ihmissuhteesi uutisoidaan ympäri maailmaa. Käytöstapojen on oltava moitteettomat, tupakoinnistakin jokainen on valmis kantelemaan "isällesi", niin kuin Madeleinen tapauksessa. Synttäreitäkään et saa viettää yksin, vaan se on yksi kansan suurista juhlapäivistä. Kaikki tuntevat sinut lempinimelläsi.

Seurataan heitä Suomessakin. Toisaalta harmittaa, ettei meillä ole omia kuninkaallisiamme. Oikeasti olen siitä todella iloinen. "Suomen kuninkaan" vävyhän on säännöllisen epäsäännöllisesti iltapäivälehdissämme - minkälainen nysverö! Onneksi hän ei johda meitä. Mutta omien kuninkaallisten korvikkeeksi olemme sydämmellisesti omaksuneet Tanskan, Ruotsin, Norjan, Espanjan... kuninkaalliset. "En mää tunne, mutta kylä mää tiärän kuka se o.." Tunnemme heidät nimeltä, yhdistämme oikeisiin perheisiin jne. Itse olin juuri aloittanut ala-asteen toisen luokan kun Diana kuoli. Muistan ihmisten järkytyksen ja surun.

Mikä meidät saa seuraamaan ja rakastamaan kuninkaallisia? Onko se heidän etäisyys, ylhäisyys vai  mikä? Ovatko he oikeasti kauniimpia kuin muut? Vaikka yhteiskuntamme yhtenä peruskivenä onkin tasa-arvo, ihannoimme asemaa, jonka joku saa syntymässään. Toisaalta taas tiedämme, ettei heidän osansa ole helppo - eivätkä he voi valita, mihin perheeseen syntyvät. Jokin heissä kiehtoo ja kiinnostaa, sen tiedämme!

Piristystä syksyyn

Onko alkuviikko ollut raskas? Onko työpaikoilla näkynyt tavallista vähemmän väkeä? Maanantai oli kanarialaisen tutkimuksen mukaan vuoden epätuottoisin päivä. Kellon siirtäminen ja pimeän ajan alkamisen vaikutus on niin suuri, että sairaspoissaolot ovat korkeimmillaan ja moni ihminen kokee olevansa masentunut työssä. Tuottavuus työpaikoilla laskee jopa 50 %.

Minäkin synkistelin koko maanantain. Ulkona satoi vettä, ja päivä olli harmain koko vuoteen. Illalla päätin tehdä lopun siitä. Avasin koneeni ja etsin keinoja "tulla onnelliseksi". Niitähän löytyi runsaasti. Tiivistettykseksi voin todeta, että mielialaan voi itse vaikuttaa, ja että negatiivisuus on valinta - niin kuin positiivisuuskin :D.

Tässä joitakin tapoja ja ohjeita onnellisuuteen ja iloisuuteen - yhtä sekalaisessa järjestyksessä, kuin ne netistä löytyi:

1. Elä hetkessä
2. Naura ääneen
3. Mene nukkumaan
4. Hyräile musiikin mukana
5. Irrottaudu asioista, jotka masentavat sinua
6. Tee lista tekemättömistä töistä
7. Käsittele asia kerrallaan
8. Ulkoiluta koira
9. Tee pihatöitä
10. Tuoksuta ilma kynttilöillä, aomaterapeuttisella öljyllä tai muulla vastaavalla
11. Etsi hiljainen paikka kotisi läheltä, jossa voit rauhoittua. Esim. kirkko. Tee siitä salainen paikkasi.
12. Fake it till you feel like it. - Teeskentele onnellisuutta/iloisuutta, kunnes se muuttuu todeksi.
13. Pidä tauko uutisista - maailma pyörii ilman meidän huolehtimistammekin
14. Käy kävelyllä ja keskity kävelemiseen
15. Etsi positiivisia ystäviä
16. Tiedä, että sinulla on aina mahdollisuus valita
17. Jahtaa unelmiasi
18. Nauti pienistäkin asioista
19. Opettele jotakin uutta
20. Count Your Blessings - Kertaa, mistä saat olla kiitollinen!

Niin kuin saattaa huomata, käsitykseni onnellisuudesta perustuu länsimaisiin standardeihin. En siis lähtenytkään hakemaan avainta sisäinen rauhan löytmiseksi tai muuhun ei-länsimaiseen oppiin onnellisuudesta. Toki sellainenkin kiinnostaa, mutta pienen tietämykseni mukaan vaikkapa intialainen oppi vaatisi aikas paljon enemmän aikaa ja paneutumista.

Possuflunssa

Mielipiteeni sikainfluenssa-rokotteesta vaihtelee kuin pahimman murrosikäisen mieliala - eli negatiivinen. Heittäkää kommentteihin mielipiteitänne! Onko tauti pelon arvoinen? Miksi ottaa rokote, miksi ei? Mistä saa luotettavaa tietoa influenssasta, rokotteesta ja lääkkeestä? Voiko ketään painostaa/pakottaa ottamaan rokote (sairaanhoitajat, raskaana oleva puoliso jne)?

Kaikkien rakastama O

Monen muun Euroopan maan tavoin Yhdysvaltain uusi presidentti Barack O toivotettiin myös Suomessa kiitoksella tervetulleeksi. Kyllähän sen ymmärtää, kukapa ei olisi ollut kyllästynyt hänen edeltäjäänsä George W. Bushiin. Mutta O-hehkutus on mennyt mielestäni aivan liiallisuuksin. Eikö nähdä mikä hänen tehtävänsä on?!

O perheineen on paistatellut median keskiössä jo pitkän ajan kuin Kennedy konsanaan. Mikä voisi olla tärkeämpää, kuin auttaa valkoisen talon asukkeja oikean koirarodun valinnassa tai huolehtia mediassa siitä, että lapset saavat elää normaalia lapsuutta ilman median liiallista häiriötä. Viimeksi mainituissa airtikkeleissahan on aina tuore kuva ensimmäisistä tyttäristä.

Ihan vain huvin vuoksi takerrun vanhaan kysymykseen: Mitä Mister O on saanut aikaan? Välit ulkomaihin ovat ehkä lämmenneet, kylmetä ne eivät ainakaan voineet Bush nuoremman ansiosta. Italian Berlusconi pitää itseään varmasti O:n läheisenäkin ystävänä - eihän kukaan ventovieras nyt toisesta sellaisia vitsejä laukoisi, rusketuksesta ja muusta sellaisesta.

Monesti törmää lausahdukseen, että O on sulkenut Guantanamon. Ihmettelen vain, miten niin moni suomalainen tietää asiasta, kun ainut mitä presidentti lupasi, oli harkita sulkemista vuoden kuluttua. Ja kellä meistä riittä hyväntahtoisuutta uskomaan, että Guantanamo on ainoa vankila laatuaan - ei minulla ainakaan. Kidutustakaan ei tietääkseni ole edelleenkään kielletty, eikä laittomuuksiin syyllistyneitä kuulustelijoita ja virkamiehiä tuomittu.

Entä O:n ajama terveydenhuolto-uudistus? Sen näen tarpeellisena, mutta ymmärrän, että muutos vie aikaa. Se onkin yksi O:n lempilausahduksista: “Se ei tapahdu yhdessä yössä”. Hän on paljon puheissaan viljellyt myös toteamusta “Muutos ei ole helppoa”. Kampanjan aikanen iskulause taas oli “Tarvitsemme muutosta”. O yksinkertaistaa asiat helposti ymmärrettäviksi lausumalla Let me be clear - Antakaas kun selitän.

O:n pitäessä kansan hurmoksessa mahtavilla puhelahjoillaan (sekä nuorella, lahjakkaalla puheenkirjoittajallaan) ja median idyllisen perheensä kimpussa, taustalla tapahtuu. Tosin siellä tapahtuisi samalla lailla vaikka John McCain tai joku muu isännöisi valkoista taloa. Kyseenalaisia lakimuutoksia menee läpi valtamedian huomaamatta, ja lakialoitteita on saatu valmistella kaikessa rauhassa kansan valvovalta silmältä piilossa.

Taitava surffaaja löytää näistäkin tietoa. Esimerkiksi kaikki 18-24 vuotiaat ovat virallisesti asevelvollisia Yhdysvalloissa, myös naiset. Perinteisestihän käytäntönä on ollut palkka-armeija. Myös kaikki kotiviljely yritetään kieltää. Hedelmiäkään ei saisi tuottaa omasta takaa, vaan kaikki pitäisi ostaa paketissa kaupasta. Näin viranomaiset pystyvät kontrolloimaan kansalaisten käsiinsaamaa ravintoa, sekä täyttämään sen hormooneilla, lisäaineilla ja mielialaan vaikuttavilla aineilla - tarpeen vaatiessa. Onhan tämä aika skeptinen näkymä, mutta näistä uutisista syntyy vaikutelma yrityksestä täyteen kontrolliin kansalaisia kohtaan. Maassa, jonka periaatteena on vapaus. Sanoisinko, että amerikkalaisia on huijattu pahemman kerran.

En millään haluaisi kuitenkaan antaa väärää kuvaa mielipiteistäni. Itsekin kannatin O-vaihtoehtoa sokeasti vaalikampanjan aikana, ja olisin äänestänyt häntä jos olisin voinut. Mutta kun tein matkan valtameren yli, niin sain taas muistutuksen että mustan ja valkoisen välillä on monta harmaan sävyä. Edelleenkin mielipiteeni on, että O oli se parempi vaihtoehto. Mutta mihin suomalaiset, me kriittisinä itseämme pitävä kansa, on hukannut kritiikin. Mielestäni suomalaisen lukion helmi on kriittisen ajattelun opettaminen - opettajienkaan tarjoamaan tietoon ei pitänyt suhtautua liian luottavaisesti. Vaikkei lakkiaisistani olekaan pitkää aikaa, on moni asia jo painunut unholaan. Tietynlainen kritiikki, asioiden kyseenalaistaminen, jäi kuitenkin osaksi elämänkatsomustani ja -tapaani.

Nyt näen vain Nobelia kannattelevan hämmentyneen miehen jakamassa omaa maataan jyrkästi kahtia, kiihdyttämässä rasismia, toisaalta antavan kansalleen rauhoittavia lupauksia ja kurkottavan merten yli saadakseen ulkomaiden hyväksynnän. Ei siis sorruta tekemään Obamasta jumalaa, vaan nähkäämme pinnan alle. Ei mitata miestä hänen sanoistaan, vaan vaatikaamme tekoja ja aikaansaannoksia.

Antaisitko sydämesi..

... keuhkosi, tai munuaisesi?

En ymmärrä suomalaisten pidättyväisyyttä ylhäiseen yksinäisyyteen. Miksemme voisi olla monien muiden kansojen tavoin avoimempia, iloisempia ja alttiimpia auttamaan muita? Joku voi pitää itseään sosiaalisena, mutta samaa ei voi sanoa koko kansasta. Ja vaikka tuntisitkin itsesi avoimeksi ja auttavaiseksi, onko se vain tunne, vai näkyykö se käytänössä?

Hymyiletkö ventovieraille? Autatko rattaiden kanssa kulkevia? Huoldehditko omista ystävistäsi, perheenjäsenistä?

Luovutatko verta? Lahjoittaisitko sisarellesi toisen munuaisistasi? Oletko allekirjoittanut elinluovutuskortin?

Täysi-ikäiseksi tultuani allekirjoitin tuon pienen katonkikortin, elinluovutuskortin. Utelin lähipiirissäni muiden mielipidettä. Kuten arvata saattaa, löytyi sekä sen kannattajia että vastustajia. Mutten kuitenkaan löytänyt yhtä ainutta, joka olisi kortin allekirjoittanut. Tarjouduin jopa hankkimaan kortin heille, joten jäljelle olisi jäänyt vain sen allekirjoittaminen, mutta vaimean vastauksen saatuani peräännyin. Ajattelin tunkeutuvani liian syvälle ihmisen yksityisyyteen.

Sama tuli vastaan kieltäytyjillä. Kysyin nätisti, voisivatko he valoittaa kantaansa, mutta sanallinen arkku ei auennut tältäkään osin. Olin vain kiinnostunut kuulemaan vastapuolen argumentteja - niitä en saanut.

Käännetään tilanne toisin päin. Teini-ikäinen apsesi on loukkaantunut koulumatkalla, on kriittisessä tilassa sairaalassa ja tarvitsisi uuden maksan onnettomuudessa revenneen tilalle. Sellaista ei löydy - pikkuinen taistelee hengestään. Samaan sairaalaan on tuoto samana aamuna nuori aikuinen, jonka ote elämästä on jo irronnut - hän on aivokuollut. Tarinalla voi olla kaksi loppua, riippuen aivokuolleen ja hänen omaistensa kannasta elinluovutukseen. Hänen maksansa pelastaisi lapsesi hengen.

No, onneksi tuohon asiaan on tulossa lakimuutos. Tietääkseni, silloin kaikki ovat elinluovutuskelpoisia, jollei sitä ole erikseen kielletty, ja merkitty rekisteriin. Mutta entä verenluovutus? Siitäkin voisi tehdä kansalaisvelvollisuuden. Sairaaloissamme on jatkuvasti pulaa verestä. Veripalvelu pisteet ovat siirtyneet yhä helpompiin paikkoihin. Shoppailun jälkeen kävelet sisään, lepuutat jalkojasi makuuasennossa ja palaat kotiin hyvällä mielellä. Eikö kuullostakin mukavalle :-).

Ketään ei voi pakottaa elinluovutuksiin, ei kuolleena eikä elossa. Suosittelen lämpimästi lukemaan aiheesta erittäin koskettavan kirjan Sisareni puolesta (My sister's keeper), Jodi Picoult. Kirjasta on tehty elokuvakin, jota en tosin ole nähnyt. Mutta verenluovutuksessa et itse menetä mitään. Verimääräsi palautuu nopeasti normaalille tasolle, ja olet yhtä eheä kuin ennenkin.