Prinsessoja, prinssejä, linnoja, kuningattaria..

Kuninkaallisista voi olla montaa mieltä. Historiaa on kirjoitettu heidän mukaansa, mutta samaa voi tuskin sanoa tästä päivästä. Ainakin Euroopan kuninkaallisilta poliittinen päätösvalta on viety kokonaan pois. Mutta siltikin he ovat tuiki tarpeellisia.

Kuninkaalliset ovat kansaa varten. He yhdistävät kansaa, tuovat maahan perinteitä, ennakointia ja jatkuvuutta. Sama perhe hallitsee maata vuosisatojen ajan, tuleva hallitsija on pitkään tiedossa. Idyllinen perhe antaa perhe-esimerkin kansalle. Mutta ennen kaikkea he ovat kansan viihdyttäjiä. Prinsessatarinat käyvät toteen kuninkaanlinnoissa, kuningaspareissa ja kuvankauniissa pikkuprinsseissä ja -prinsessoissa.

Kuninkaalliset ovat kansan kestojulkkiksia, joiden tekemisiä seurataan innolla. He saavat kuitenkin paljon anteeksi asemansa perusteella, eikä heidän tekemisiään kritisoida kovastikaan. Esimerkiksi voisi ottaa vaikku naapurimaamme Sverigen kuninkaan mielipiteet tyttäriensä puolisoista. Niinkin tasa-arvoisessa maassa kuin Ruotsissa ei ole noussut kovaakaan hälyä, vaikka Kaarlella kestikin kauan hyväksyä Victorian tuleva puoliso. Kaikkien tiedossa on myös, että hän pitää Madden valintaa parempana, ja tulee todella hyvin tämän kanssa myös toimeen.

Toisaalta, kuka muu, kuin kuninkaallinen saa yhtä kovaa kritiikkiä osakseen. Heidän elämänsä on suurennuslasin alla jo ennen heidän syntymäänsä. Todelliset ja keksityt ihmissuhteesi uutisoidaan ympäri maailmaa. Käytöstapojen on oltava moitteettomat, tupakoinnistakin jokainen on valmis kantelemaan "isällesi", niin kuin Madeleinen tapauksessa. Synttäreitäkään et saa viettää yksin, vaan se on yksi kansan suurista juhlapäivistä. Kaikki tuntevat sinut lempinimelläsi.

Seurataan heitä Suomessakin. Toisaalta harmittaa, ettei meillä ole omia kuninkaallisiamme. Oikeasti olen siitä todella iloinen. "Suomen kuninkaan" vävyhän on säännöllisen epäsäännöllisesti iltapäivälehdissämme - minkälainen nysverö! Onneksi hän ei johda meitä. Mutta omien kuninkaallisten korvikkeeksi olemme sydämmellisesti omaksuneet Tanskan, Ruotsin, Norjan, Espanjan... kuninkaalliset. "En mää tunne, mutta kylä mää tiärän kuka se o.." Tunnemme heidät nimeltä, yhdistämme oikeisiin perheisiin jne. Itse olin juuri aloittanut ala-asteen toisen luokan kun Diana kuoli. Muistan ihmisten järkytyksen ja surun.

Mikä meidät saa seuraamaan ja rakastamaan kuninkaallisia? Onko se heidän etäisyys, ylhäisyys vai  mikä? Ovatko he oikeasti kauniimpia kuin muut? Vaikka yhteiskuntamme yhtenä peruskivenä onkin tasa-arvo, ihannoimme asemaa, jonka joku saa syntymässään. Toisaalta taas tiedämme, ettei heidän osansa ole helppo - eivätkä he voi valita, mihin perheeseen syntyvät. Jokin heissä kiehtoo ja kiinnostaa, sen tiedämme!

Piristystä syksyyn

Onko alkuviikko ollut raskas? Onko työpaikoilla näkynyt tavallista vähemmän väkeä? Maanantai oli kanarialaisen tutkimuksen mukaan vuoden epätuottoisin päivä. Kellon siirtäminen ja pimeän ajan alkamisen vaikutus on niin suuri, että sairaspoissaolot ovat korkeimmillaan ja moni ihminen kokee olevansa masentunut työssä. Tuottavuus työpaikoilla laskee jopa 50 %.

Minäkin synkistelin koko maanantain. Ulkona satoi vettä, ja päivä olli harmain koko vuoteen. Illalla päätin tehdä lopun siitä. Avasin koneeni ja etsin keinoja "tulla onnelliseksi". Niitähän löytyi runsaasti. Tiivistettykseksi voin todeta, että mielialaan voi itse vaikuttaa, ja että negatiivisuus on valinta - niin kuin positiivisuuskin :D.

Tässä joitakin tapoja ja ohjeita onnellisuuteen ja iloisuuteen - yhtä sekalaisessa järjestyksessä, kuin ne netistä löytyi:

1. Elä hetkessä
2. Naura ääneen
3. Mene nukkumaan
4. Hyräile musiikin mukana
5. Irrottaudu asioista, jotka masentavat sinua
6. Tee lista tekemättömistä töistä
7. Käsittele asia kerrallaan
8. Ulkoiluta koira
9. Tee pihatöitä
10. Tuoksuta ilma kynttilöillä, aomaterapeuttisella öljyllä tai muulla vastaavalla
11. Etsi hiljainen paikka kotisi läheltä, jossa voit rauhoittua. Esim. kirkko. Tee siitä salainen paikkasi.
12. Fake it till you feel like it. - Teeskentele onnellisuutta/iloisuutta, kunnes se muuttuu todeksi.
13. Pidä tauko uutisista - maailma pyörii ilman meidän huolehtimistammekin
14. Käy kävelyllä ja keskity kävelemiseen
15. Etsi positiivisia ystäviä
16. Tiedä, että sinulla on aina mahdollisuus valita
17. Jahtaa unelmiasi
18. Nauti pienistäkin asioista
19. Opettele jotakin uutta
20. Count Your Blessings - Kertaa, mistä saat olla kiitollinen!

Niin kuin saattaa huomata, käsitykseni onnellisuudesta perustuu länsimaisiin standardeihin. En siis lähtenytkään hakemaan avainta sisäinen rauhan löytmiseksi tai muuhun ei-länsimaiseen oppiin onnellisuudesta. Toki sellainenkin kiinnostaa, mutta pienen tietämykseni mukaan vaikkapa intialainen oppi vaatisi aikas paljon enemmän aikaa ja paneutumista.

Possuflunssa

Mielipiteeni sikainfluenssa-rokotteesta vaihtelee kuin pahimman murrosikäisen mieliala - eli negatiivinen. Heittäkää kommentteihin mielipiteitänne! Onko tauti pelon arvoinen? Miksi ottaa rokote, miksi ei? Mistä saa luotettavaa tietoa influenssasta, rokotteesta ja lääkkeestä? Voiko ketään painostaa/pakottaa ottamaan rokote (sairaanhoitajat, raskaana oleva puoliso jne)?

Kaikkien rakastama O

Monen muun Euroopan maan tavoin Yhdysvaltain uusi presidentti Barack O toivotettiin myös Suomessa kiitoksella tervetulleeksi. Kyllähän sen ymmärtää, kukapa ei olisi ollut kyllästynyt hänen edeltäjäänsä George W. Bushiin. Mutta O-hehkutus on mennyt mielestäni aivan liiallisuuksin. Eikö nähdä mikä hänen tehtävänsä on?!

O perheineen on paistatellut median keskiössä jo pitkän ajan kuin Kennedy konsanaan. Mikä voisi olla tärkeämpää, kuin auttaa valkoisen talon asukkeja oikean koirarodun valinnassa tai huolehtia mediassa siitä, että lapset saavat elää normaalia lapsuutta ilman median liiallista häiriötä. Viimeksi mainituissa airtikkeleissahan on aina tuore kuva ensimmäisistä tyttäristä.

Ihan vain huvin vuoksi takerrun vanhaan kysymykseen: Mitä Mister O on saanut aikaan? Välit ulkomaihin ovat ehkä lämmenneet, kylmetä ne eivät ainakaan voineet Bush nuoremman ansiosta. Italian Berlusconi pitää itseään varmasti O:n läheisenäkin ystävänä - eihän kukaan ventovieras nyt toisesta sellaisia vitsejä laukoisi, rusketuksesta ja muusta sellaisesta.

Monesti törmää lausahdukseen, että O on sulkenut Guantanamon. Ihmettelen vain, miten niin moni suomalainen tietää asiasta, kun ainut mitä presidentti lupasi, oli harkita sulkemista vuoden kuluttua. Ja kellä meistä riittä hyväntahtoisuutta uskomaan, että Guantanamo on ainoa vankila laatuaan - ei minulla ainakaan. Kidutustakaan ei tietääkseni ole edelleenkään kielletty, eikä laittomuuksiin syyllistyneitä kuulustelijoita ja virkamiehiä tuomittu.

Entä O:n ajama terveydenhuolto-uudistus? Sen näen tarpeellisena, mutta ymmärrän, että muutos vie aikaa. Se onkin yksi O:n lempilausahduksista: “Se ei tapahdu yhdessä yössä”. Hän on paljon puheissaan viljellyt myös toteamusta “Muutos ei ole helppoa”. Kampanjan aikanen iskulause taas oli “Tarvitsemme muutosta”. O yksinkertaistaa asiat helposti ymmärrettäviksi lausumalla Let me be clear - Antakaas kun selitän.

O:n pitäessä kansan hurmoksessa mahtavilla puhelahjoillaan (sekä nuorella, lahjakkaalla puheenkirjoittajallaan) ja median idyllisen perheensä kimpussa, taustalla tapahtuu. Tosin siellä tapahtuisi samalla lailla vaikka John McCain tai joku muu isännöisi valkoista taloa. Kyseenalaisia lakimuutoksia menee läpi valtamedian huomaamatta, ja lakialoitteita on saatu valmistella kaikessa rauhassa kansan valvovalta silmältä piilossa.

Taitava surffaaja löytää näistäkin tietoa. Esimerkiksi kaikki 18-24 vuotiaat ovat virallisesti asevelvollisia Yhdysvalloissa, myös naiset. Perinteisestihän käytäntönä on ollut palkka-armeija. Myös kaikki kotiviljely yritetään kieltää. Hedelmiäkään ei saisi tuottaa omasta takaa, vaan kaikki pitäisi ostaa paketissa kaupasta. Näin viranomaiset pystyvät kontrolloimaan kansalaisten käsiinsaamaa ravintoa, sekä täyttämään sen hormooneilla, lisäaineilla ja mielialaan vaikuttavilla aineilla - tarpeen vaatiessa. Onhan tämä aika skeptinen näkymä, mutta näistä uutisista syntyy vaikutelma yrityksestä täyteen kontrolliin kansalaisia kohtaan. Maassa, jonka periaatteena on vapaus. Sanoisinko, että amerikkalaisia on huijattu pahemman kerran.

En millään haluaisi kuitenkaan antaa väärää kuvaa mielipiteistäni. Itsekin kannatin O-vaihtoehtoa sokeasti vaalikampanjan aikana, ja olisin äänestänyt häntä jos olisin voinut. Mutta kun tein matkan valtameren yli, niin sain taas muistutuksen että mustan ja valkoisen välillä on monta harmaan sävyä. Edelleenkin mielipiteeni on, että O oli se parempi vaihtoehto. Mutta mihin suomalaiset, me kriittisinä itseämme pitävä kansa, on hukannut kritiikin. Mielestäni suomalaisen lukion helmi on kriittisen ajattelun opettaminen - opettajienkaan tarjoamaan tietoon ei pitänyt suhtautua liian luottavaisesti. Vaikkei lakkiaisistani olekaan pitkää aikaa, on moni asia jo painunut unholaan. Tietynlainen kritiikki, asioiden kyseenalaistaminen, jäi kuitenkin osaksi elämänkatsomustani ja -tapaani.

Nyt näen vain Nobelia kannattelevan hämmentyneen miehen jakamassa omaa maataan jyrkästi kahtia, kiihdyttämässä rasismia, toisaalta antavan kansalleen rauhoittavia lupauksia ja kurkottavan merten yli saadakseen ulkomaiden hyväksynnän. Ei siis sorruta tekemään Obamasta jumalaa, vaan nähkäämme pinnan alle. Ei mitata miestä hänen sanoistaan, vaan vaatikaamme tekoja ja aikaansaannoksia.

Antaisitko sydämesi..

... keuhkosi, tai munuaisesi?

En ymmärrä suomalaisten pidättyväisyyttä ylhäiseen yksinäisyyteen. Miksemme voisi olla monien muiden kansojen tavoin avoimempia, iloisempia ja alttiimpia auttamaan muita? Joku voi pitää itseään sosiaalisena, mutta samaa ei voi sanoa koko kansasta. Ja vaikka tuntisitkin itsesi avoimeksi ja auttavaiseksi, onko se vain tunne, vai näkyykö se käytänössä?

Hymyiletkö ventovieraille? Autatko rattaiden kanssa kulkevia? Huoldehditko omista ystävistäsi, perheenjäsenistä?

Luovutatko verta? Lahjoittaisitko sisarellesi toisen munuaisistasi? Oletko allekirjoittanut elinluovutuskortin?

Täysi-ikäiseksi tultuani allekirjoitin tuon pienen katonkikortin, elinluovutuskortin. Utelin lähipiirissäni muiden mielipidettä. Kuten arvata saattaa, löytyi sekä sen kannattajia että vastustajia. Mutten kuitenkaan löytänyt yhtä ainutta, joka olisi kortin allekirjoittanut. Tarjouduin jopa hankkimaan kortin heille, joten jäljelle olisi jäänyt vain sen allekirjoittaminen, mutta vaimean vastauksen saatuani peräännyin. Ajattelin tunkeutuvani liian syvälle ihmisen yksityisyyteen.

Sama tuli vastaan kieltäytyjillä. Kysyin nätisti, voisivatko he valoittaa kantaansa, mutta sanallinen arkku ei auennut tältäkään osin. Olin vain kiinnostunut kuulemaan vastapuolen argumentteja - niitä en saanut.

Käännetään tilanne toisin päin. Teini-ikäinen apsesi on loukkaantunut koulumatkalla, on kriittisessä tilassa sairaalassa ja tarvitsisi uuden maksan onnettomuudessa revenneen tilalle. Sellaista ei löydy - pikkuinen taistelee hengestään. Samaan sairaalaan on tuoto samana aamuna nuori aikuinen, jonka ote elämästä on jo irronnut - hän on aivokuollut. Tarinalla voi olla kaksi loppua, riippuen aivokuolleen ja hänen omaistensa kannasta elinluovutukseen. Hänen maksansa pelastaisi lapsesi hengen.

No, onneksi tuohon asiaan on tulossa lakimuutos. Tietääkseni, silloin kaikki ovat elinluovutuskelpoisia, jollei sitä ole erikseen kielletty, ja merkitty rekisteriin. Mutta entä verenluovutus? Siitäkin voisi tehdä kansalaisvelvollisuuden. Sairaaloissamme on jatkuvasti pulaa verestä. Veripalvelu pisteet ovat siirtyneet yhä helpompiin paikkoihin. Shoppailun jälkeen kävelet sisään, lepuutat jalkojasi makuuasennossa ja palaat kotiin hyvällä mielellä. Eikö kuullostakin mukavalle :-).

Ketään ei voi pakottaa elinluovutuksiin, ei kuolleena eikä elossa. Suosittelen lämpimästi lukemaan aiheesta erittäin koskettavan kirjan Sisareni puolesta (My sister's keeper), Jodi Picoult. Kirjasta on tehty elokuvakin, jota en tosin ole nähnyt. Mutta verenluovutuksessa et itse menetä mitään. Verimääräsi palautuu nopeasti normaalille tasolle, ja olet yhtä eheä kuin ennenkin.