keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Piristystä syksyyn

Onko alkuviikko ollut raskas? Onko työpaikoilla näkynyt tavallista vähemmän väkeä? Maanantai oli kanarialaisen tutkimuksen mukaan vuoden epätuottoisin päivä. Kellon siirtäminen ja pimeän ajan alkamisen vaikutus on niin suuri, että sairaspoissaolot ovat korkeimmillaan ja moni ihminen kokee olevansa masentunut työssä. Tuottavuus työpaikoilla laskee jopa 50 %.

Minäkin synkistelin koko maanantain. Ulkona satoi vettä, ja päivä olli harmain koko vuoteen. Illalla päätin tehdä lopun siitä. Avasin koneeni ja etsin keinoja "tulla onnelliseksi". Niitähän löytyi runsaasti. Tiivistettykseksi voin todeta, että mielialaan voi itse vaikuttaa, ja että negatiivisuus on valinta - niin kuin positiivisuuskin :D.

Tässä joitakin tapoja ja ohjeita onnellisuuteen ja iloisuuteen - yhtä sekalaisessa järjestyksessä, kuin ne netistä löytyi:
  1. Elä hetkessä
  2. Naura ääneen
  3. Mene nukkumaan
  4. Hyräile musiikin mukana
  5. Irrottaudu asioista, jotka masentavat sinua
  6. Tee lista tekemättömistä töistä
  7. Käsittele asia kerrallaan
  8. Ulkoiluta koira
  9. Tee pihatöitä
  10. Tuoksuta ilma kynttilöillä, aomaterapeuttisella öljyllä tai muulla vastaavalla
  11. Etsi hiljainen paikka kotisi läheltä, jossa voit rauhoittua. Esim. kirkko. Tee siitä salainen paikkasi.
  12. Fake it till you feel like it. - Teeskentele onnellisuutta/iloisuutta, kunnes se muuttuu todeksi.
  13. Pidä tauko uutisista - maailma pyörii ilman meidän huolehtimistammekin
  14. Käy kävelyllä ja keskity kävelemiseen
  15. Etsi positiivisia ystäviä
  16. Tiedä, että sinulla on aina mahdollisuus valita
  17. Jahtaa unelmiasi
  18. Nauti pienistäkin asioista
  19. Opettele jotakin uutta
  20. Count Your Blessings - Kertaa, mistä saat olla kiitollinen!
Niin kuin saattaa huomata, käsitykseni onnellisuudesta perustuu länsimaisiin standardeihin. En siis lähtenytkään hakemaan avainta sisäinen rauhan löytmiseksi tai muuhun ei-länsimaiseen oppiin onnellisuudesta. Toki sellainenkin kiinnostaa, mutta pienen tietämykseni mukaan vaikkapa intialainen oppi vaatisi aikas paljon enemmän aikaa ja paneutumista.

Ei kommentteja: