Liiallista eläintensuojelua

Katsoin eilen ranskankieliseltä sivustolta videota Bernin eläintarhasta. Kuten uutisista lukea saattaa, kehitysvammainen? mies hyppäsi karhun aitauksen, ja joutui Korkeasaaressa syntyneen karhun raatelemaksi. Mutta selvisi hengissä kuitenkin!

Videolla näkyi selvästi, kuinka karhu retuutti veristä miestä, päästi irti ja hyökkäsi uudelleen tämän kimppuun. Videon latautuessa todella hitaasti, katsoin raatelukohtausta yhä uudelleen. Vieläkin kylmänväreet kulkevat selässäni sitä ajatellessa. Pystyin helposti siirtämään tapahtuman lenkkipolulle – vaatteet päällä oleva mies vastasi aivan luontovideoilta tuttua näkyä, tiikeri saalistamassa peuraa, krokotiili repimässä härän nahkaa..

Totta kai tapaus on harmittava ja pelottavakin, mutta eniten minua ärsyttää eläinaktivistien mielipiteet. Ei mennyt kauaakaan kun lööppeihin ilmestyi suunnilleen seuraavasti: Finn-karhun ampuminen synnyttänyt keskustelua poliisin toimintatavoista.

Karhua siis ammuttiin – todettakoon, että sekään ei ole kuollut – pelastaessa ihmistä sen kynsistä. Ehdotuksena Sveitsiläisiltä oli, etteikö ensin olisi voitu ampua varoituslaukauksia ilmaan, niillä pelästyttää karhu pois. Videolta näkyy kun kauhistunut yleisö yrittää huutamalla kiinnittää karhun huomion muualle. Limsapullo lentää karhua päin, sitä seuraa hiekkasade; ei mitään tehoa. Miten karhu, joka on elämänsä asunut ihmisäänien keskellä, liikenteen meluun tottuneena pelästyisi varoituslaukausta. Hei HALOO!

Tietenkin ymmärrän karhun reaktion. Toisen hypätessä sen reviirille, sillä ei villieläimenä ole paljon muita vaihtoehtoja kuin puolustautua uhkaa vastaan. Mutta kuitenkin kyseessä ollen ihmishenki, en poliisina epäröisi tarttua aseeseen, kuin ehkä sen verran, etten haavoittaisi miestä enempää. Sehän heidän tärkein tehtävänsä onkin – suojella ihmisiä!? Jätetään siis tällä kertaa virkavallan arvostelu sikseen.

Välitän eläimistä, ja olen eläinsuojelun kannalla, mutta en pidä äärimmäisyyksiin menosta. Ihmisten pitäisi miettiä arvojaan, kumpi on tärkeämpi ihmishenki vai eläintarhakarhun elämä. Ihmisen elämä on itseisarvo, eikä hulluus sitä vähennä. Eläimen oikeudet elämään eivät ole samat.

Nopeasti eroon flunssasta

Näytti taas flunssa olevan tulossa. Viikonlopun jäljiltä nenä vuosi ja yskitti. Kurkku ei sinänsä ollut kipeä, mutta yskimättäkään ei voinut olla. Ensiavuksi hankin D-vitamiinia nostamaan vastustuskykyä. Sellaisia kapseleita. Paketissa luki yksi päivässä, mutta vedin niitä ensin kolme ja seuraavana päivänä kaksi.

Ensimmäisten kolmen D-kapselin jälkeen minua informoitiin, ettei D niinkään auta, jos on jo kipeä. Piti siis saadaa C:tä. Ja echinaforcea. Illalla opiskelujeni jälkeen suuntasinkin luontaistuoteosastolle ja sain tarpeelliset purkit hankittua. Kotiin päästyäni avasin ne ja täytin itseni näillä "parantavilla voimilla" ja otin toisen päivän annostuksen D:tä.

En todellakaan halunnut tulla kipeeksi. Aivasteluni vuoksi ystävätkin pyrkivät karttamaan minua, enkä onnistunut salaamaan nuhaanikaan heiltä. Siispä tartuin äidin neuvoon, ja tiputtelin auringonhattu-uutetta suoraan suuhuun. En sitten tiedä, olisiko se muutenkin käynyt niin nopeasti, mutta voisin vakuuttaa, että vitamiineillä oli osansa parantumiseeni. Aamulla ei enää nenä vuotanut, ja viiden päivän yskiminen oli ohitse.

Yritän pitää D:n saannin säännöllisenä ainakin talven yli - sitä kun ei Suomen syksyssä ja talvessa helposti saa liikaa. Muutenkin olen kyllästynyt flunssan alkuihin, niitä on tänä syksynä tainnut olla kolme; ei pahempaa kuumeilua, mutta ääni meinannut lähteä jne.

Riippukeinufilosofiaa

Olisi hienoa pystyä toteamaan olevansa riippumaton - toisaalta. Itsessään riippuvuus ei välttämättä ole paha, kaikki on suhteellista ja riippuu näkökulmasta. Riippuvuutta aiheuttaa monet asiat. Aineista voisi mainita kahvi, alkoholi, tupakka, kokis - listaa voi jatkaa vaikka millä mitalla. Tapaankin voi olla riippuvainen, kuten pelaamiseen, kahvitauon pitämiseen, syömiseen seurassa, tupakointiin. Lisätään riippuvuussoppaan vielä esineet ja palvelut: kännykät, internet, lähikahvilan take away -kahvi, netin erilaiset palvelut - kartat ja luettelot, facebook ja blogit :).

Listasta on mahdotonta saada täydellistä. Yleisiä riippuvuden kohteitakin tuntuu löytyvän loputtomasti, mutta monet ovat henkilökohtaisia. Yleisesti riippuvuudesta puhutaan kielteiseen sävyyn, mikä ettei. Tupakointi aiheuttaa monella eri tasolla ja tavalla riippuvuutta - eikä sen haittoja käy kieltäminen. Itse olin välillä kokis-riippuvainen, enkä mitenkään nauttinut tilanteestani. Päänsärky tuli aina aamuluennolla ja tauolla oli pakko hakea Coca Colaa.. Muusta lähteestä saatu kofeiini ei auttanut..

Peliriippuvaisuuteni, vaikkakin mielestäni lievä, vie tuhottomasti aikaani. Välillä olin sairaalloisesti kiini facebookissa, jopa päivän poissaoloa oli vaikea kestää. No, se ei enää vaivaa, vasta pidin sieltä reilu kuukauden tauon - eivätkä ne kaverisuhteet siitä huonontuneet.

Toisaalta riippuvuus on jossain tapauksissa tärkeää. Olemme kaikki riippuvaisia vedestä ja ravinnosta, monet ruoka-ajoista ja -tottumuksista. Nämä auttavat meitä pitämään yllä terveyttämme. Riippuvaisuus toisten ihmisten seurasta on kohtuuden rajoissa hyvä asia, erakoistahan ei ole ystäviksi : ). Sanoisinko, että kaikkea kohtuudella - poikkeusten vahvistaessa säännön.

Voisi sanoa että myönteiset riippuvuussuhteet pitävät ihmisen hengissä. Olen esimerkiksi riippuvainen innostuksesta. Ilman sitä elämäni on tylsää ja mielialani laskee sen puuttuessa. Kun innostus ja mielenkiinto ovat kohdallaan, mikään ei ole mahdotonta. Täältä tullaan maailma -fiilis täyttää mieleni. Blogaaminien saa aikaan tätä tunnettä. Siispä johtaen blogikin on elintärkeä minulle. Samalla lailla voi oikeuttaa riippuvuuden (maito)suklaaseen sekä tupakkaan ja miksei rikollisuuteen ja hyväksikäyttöönkin.

Kaikki siis on suhteellista ja riippuu näkökulmasta. Sanoilla on kiva, mutta toisaalta vaarallista (pahojen tapojen oikeutus.. : P) leikkiä. Voisin melkein jäädä siihenkin koukkuun.

Tutkija tutkii tutkittavaa niin tutkivasti, ettei tutkittava tiedä...

Törmäsin tässä viikonloppuna väitteeseen, että tutkijat ovat sosiaalipummeja (nätisti sanottuna). Muitakin mielenkiintoisia ajatuksia nousi esille keskustelussa. Itse en ole tutkija-ainesta sanan varsinaisessa merkityksessä. Minusta on kylläkin hauska tutkia, mitä muut tutkijat ovat saaneet selville, varsinkin jos tutkimuksen lähtöolettamus poikkeaa totutusta ajattelumallista.

Minusta saa (nykyään) hyvän kuuntelijan kaikenlaisille vaihtoehtoisteorioille. On sitten kyseessä lääketiede, politiikka (salaliitto teoriat : P) tai jokin muu, niin kiinnostukseni on aika lailla taattu. En itse täysin usko melkein mihinkään. Toisinaan toivon, että uskoni olisi jopa vahvempi. Saataan keskustella (väitellä) salaliittoteorioiden puolesta, mutta lähinnä vain provosoiden ja nauttien väittelytilanteesta. Jos argumentteja riittää, on ihanaa kyseenalaista perinteiset käsitykset, ja herätellä "yleisöä" siihen, että kaikki on mahdollista, ja ettei asiat ole niin kuin ne näyttävät olevan. Syvällä sisimmissäni en todellakaan tiedä mihin oikeasti uskon.

Jos tutkin (siis selvitän muiden tutkimuksia..) asiaa tarpeeksi, niin pystyn sisimmissänikin seisomaan mielipiteeni takana. Toisaalta olen (ainakin nykyään, siskot) valmis vaihtamaan mielipidettä - tarpeen vaatiessa. Esimerkiksi voisi otta ruokavaliot. Niitä on perheessämme kokeiltu vaikka minkälaisia - veriryhmädiettiä, elämäsi kuntoon -diettiä, hiivatonta, sokeritonta, paastoa... Jokin toimii meidän perheessämme täydellisesti, toisessa ei lainkaan. Olenkin nykyään aika avoin eri ruokavalioita kohtaan, jokin tehoa yhdelle, muttei kaikille.

Toisaalta, olen esimerkiksi vannoutunut kiropraktian, osteopatian ja vyöhyketerapian kannattaja. Perinteinen hieronta rentouttaa lihaksia, mutten vertaa edellämainittuja hierontaan, vaan pikemminkin länsimaalaiseen lääketieteeseen. Tietenkään, joka vaivaan ne eivät toimi, eikä kaikki kyseisten ammattejen harjoittajista ole loistavia, mutta eivät kaikki lääkäritkään osaa hoitaa työtään.

Ettei teksti lähde rönsyilemään vieläkin enemmän, palaan alkuperäiseen aiheeseen, tutkijoihin. Arvostan siis heitä. Vaikken itse olisi aivan päinvastaista mieltä, kuin joku heistä, niin siltikin. Hän voi tutkimuksellaan osoittaa minun olevan väärässä - tai todeta itse olevansa väärässä. Tai tulos voi sopia jollekulle muulle, muttei minulle - aivan kuten erilaiset ruokavaliotkin. Mitäs mieltä olette tällaisesta totuuden määritelmästä!?!

S-kaupat rikollisia!?

Suomalaiset ovat perinteisesti olleet lainkuuliaisia, mutta ei tämä aivan kaikkeen päde. Kukapa ei olisi tietoisesti joskus ajanut ylinopeutta tai ylittänyt tien punaisen palaessa. Nämä mielletään yleisesti aika harmittomiksi, eiväthän ne vahingoita toisia.

EU:n direktiiveistä ja asetuksista puheen ollen suomalaiset tuuppaavat liiankin kuuliaisiksi. Niitä kun ei ole tarkoitettu aina otettaviksi aivan kirjaimellisesti. Kurkun käyryys -direktiivihän on kaikille tuttu; totta tai ei, se kuvaa hyvin EU-säädösten luonnetta. Kun tuli säädös nautakarjan korvamerkitsemisestä, Suomessa viranomaiset kiersivät tarkistamassa, että näin tapahtui. Entäs muualla Euroopassa. Eräs suomalainen lypsytilallinen vieraili Italiassa vastaavalla, mutta paljon suuremmalla tilalla, eikä yhdelläkään lehmistä ollut keltaista lappua koristuksena korvassaan. Suomalaista ohjastettiin myöhemmin tekemään kantelu EU:lle, jos asia häiritsee.

Entäpä direktiivi lampaiden laidunajoista. En nyt muista päivämääriä, mutta idea on seuraava: Direktiivin mukaan lampaat saa laskea kesälaitumelle toukokuun alun jälkeen. Suomessa kevät tuli kuitenkin poikkeuksellisen aikaisin - ruohokin jo kasvoi - mutta koska direktiivi niin määräsi, lampaat pidettiin aurinkoisina ja lämpiminäkin päöivinä sisällä. Järki käteen, suomalaiset!

Kuitenkaan täällä ei niin uskollisia oltu, että oltaisiin toteltu (ja valvottu) direktiiviä, jonka mukaan eläinkuljetuksissa eläinten tilan lämpötilan tulee olla 15 C astetta viileämpi kuin ulkosalla. Varmasti parantaa eläinten oloja Espanjassa ja Kreikassa, mutta Suomen Polle ja Mansikki -raukat oisivat saaneet kyllä palella. No, tätä ei täällä alettu toteuttamaan, vaan lähetettiin palautetta unioiniin päin.

Kun hyppii vähän asiasta toisen ja kolmanteenkin, päästään osuuskauppaan. Ilta-Sanomien uutisen mukaan S-ryhmä rikkoo lakia jäsenetupäivien alennusmyynneissä. Hintamerkintäasetuksen mukaan jokaisen tuotteen alennettu hinta pitää merkitä näkyviin, eikä näin siis asiakasomistajapäivillä tehdä. Lähes kaikki tuotteet kuuluvat joko 5 % tai 15 % alennuksen piiriin. Isomman alennuksen saa esimerkiksi tekstiileistä ja urheiluvälineistä, sekä kodinkoneista. Eiköhän sitä itsekin osata suorittaa päässälasku, että mikä hinta tulee suunnilleen olemaan. Ja pitäisikö erikseen olla alennus myös työntekijöille, joka on taas muutaman prosentin isompi; eikö laki juuri tätä tarkoita.

En siis vain ymmärrä kantelua, joka S-kaupasta on tehty kuluttajavirastolle. Eikö juuri ollut puhetta, kuinka paljon uusi ALV tuo kustannuksia kaupoille, hinnoittelun kautta. Ennemminkin pitäisi iloita alennuspäivistä, eikä alkaa niuhottaa alennusmerkinnöistä. Ettei vaan menetettäisi näitä asiasomistajapäiviä...

SÄTEILYVAARA !

Istun junassa PC-paikalla. Ympärilläni tusinalla ihmisiä on läppäri auki. Junamatka sujuu rattoisasti, kun mokkulan ihmeiden avulla voin surffailla lähes koko kahden tunnin ajan netissä. En varmastikaan ole ainut netissä olija. Puhelin odottaa laukussa kuulokkeineen. Moni kanssamatkustaja käyttääkin luppoaikaansa soittamalla rästiin jääneitä puheluita. Soittamisen lisäksi kännykälläkin pääsee nettiin, ja voi kuunnella radiota.

Mietin vain ilmassa olevan säteily määrää. Sitä aiheuttavat matkapuhelimet (joita on viisi miljoona Suomessakin), langaton nettiyhteys, radio, televisio, you name it! Junan nopeus on 160 km/h luokkaa, ja silti pääsen lukemaan sähköpostini. Paksujen betoniseinien sisällä kerrostalon alakerrassa tai koulussa viestit tulevat perille, puhelut yhdistyvät ja radio kuuluu särisemättä. Eikä säteily tule vain kännykkään/tietokoneeseen päin, vaan puhelin lähettää viestin ja puheen takaisin, ja tietokone siirtää dataa molempiin suuntiin.

Kaikki tämähän on itsestään selvyyttä – mutta oletko tullut ajatelleeksi sitä? Tuleeko se mieleen illalla kun asetat herätyksen puhelimeesi ja jätät puhelimen kätesi ulottuville. Jos säteily läpäisee paksut seinät ja kulkee kilometrien matkat, niin kyllä se läpäisee kehosikin, myös pääkoppasi.

Moni ei tästä piittaa, eihän säteilyllä ole vaikutuksia. Minusta säteily päinvastoin on vaikuttavaa! Sillä voidaan tuhota syöpäkasvaimia, ja röntgen-hoitajien tulee suojautua liialliselta altistumiselta säteilylle. Vähän väliä julkaistaan tutkimuksia säteilyn haittavaikutuksista, mutta perään tulee (Nokian tai jonkin muun siitä hyötyvän sponsoroima) tutkimus, joka kumoaa väitteet. Toisaalta, vaikutusten laajuus näkyy vasta vuosikymmenien viiveellä, ja me olemme k o e h e n k i l ö i n ä.

En todellakaan tiedä mitä asialle pitäisi tehdä, siis yksilöinä. Yhteiskunta ja yksittäiset henkilöt yhtä lailla ovat riippuvaisia teknologiasta, joka tarvitsee säteilyä. Tutkimusta tällä saralla pitäisi tukea, mutta rooli siinä on lähinnä valtiolla. Mutten kuitenkaan tieten tahtoen nukkuisi kännykkä kainalossa, en pitäisi sitä (MIEHET!) housujeni taskussa, enkä muutenkaan koko ajan lähellä itseäni. Hands free –kuulokkeet eivät vain ehkäise liikenneonnettomuuksia, vaan pitävät säteilyn kauempana arvokkaasta päästämme.

Tulitikku-suomalaiset

Kodittomuus on taas ollut esillä näyttävästi - on vietetty kodittomien yötä, kirjoitettu artikkeleita heidän kurjuudestaan ja lisääntyvästä määrästä, ja Aamulehtikin julkaisi varsin kattavan reportin aiheesta Su Asiat -liitteessään.

Satuin lukemaan kyseisen reportaasin. Itse olin yllättynyt asunnottomien historiasta. Monet heistä ovat sairauden takia menettäneet vuokra-asunnon ja joutuneet kadulle. Yhteisenä piirtenä esiintyi myös muiden ihmisten epäluuloisuus ja luottamuksen puute - ei uskota työkyvyttömyyteen, sairauteen jne. Moni asuntoa vailla on perheellinen, isä tai äiti.

Asunnottoman osa on karu. Unen- ja ruuanpuute sekä turvattomuus on alati seuralaisena, samoin kuin kodittoman leima. Ystäviin on rahattomuuden tai ylpeyden vuoksi vaikea pitää yhteyttä. Kesä vielä menettelee, mutta talvella kun potkitaan pois porrakäytävistä, niin suojaisan paikan löytäminen käy työstä. Pimeän ja kylmyyden keskellä Joulun pyhät tuntuvat vieläkin kylmemmiltä ja synkemmiltä yksinäisyydessä.

Suomi on pieni maa, ja halutessamme asiat saadaan kuntoon. Niimpä vetoa päättäjiin. Niin kauan kun Suomessa on yksikään asunnoton vasten tahtoaan, niin kehitysapua ei saa antaa! Tämä takaisi nopean toiminnan ja toisi helpotuksen monelle kadulla kulkijalle.

Ihmettelen muutenkin poliitikkojen työtä. Kredittiä on hyvä hakea pyörimällä mediassa lautakasoineen ja raskauksineen, mutta kuka ajaisi suomalaisten asiaa? En nyt tarkoita vain kodittomia, mutta Suomen vanhuksia pidellään pahoin (pahoinpidellään) laitoksissa, itsenäiset vanhukset ovat taas järkyttävän yksinäisiä. Kumpi vaihtoehto on siis parempi, pärjätä omillaan vai hakeutua vanhainkotiin avun toivossa. Kaari Utrio herätti hetkeksi keskustelun eutanasiasta, kommentoidessaan, että ottaisi “tabletin” ennen kuin tarvitsisi laitostua. Moni yksinäinen vanhus turvautuukin itsemurhaan.

Suomen nuoret kärsivät työttömyydestä, mutta mitä kavereiden kokemusten perusteella ja pienellä lisänuuhkinnalla olen saanut selville, on se, että nuorille järjestetään “koulutuskursseja”, jotta he saadaan pois työttömyysluvuista. Eräälläkin tälläisellä kurssilla noin parikymppiselle ystävälleni kurssitovereineen opetettiin tietokoneen käynnistämistä ja sammuttamista. Ihan kuin tämän ikäiset ei olisi juuri se siteerattu tietotekniikkasukupolvi. Nämä tilastojen kaunistelukurssit ovat siis silkkaa resurssien hukkaa; vetäjät voisivat tehdä jotain hyödyllisempää, ja nuortenkin pitäisi oikeesti saada kokea olevansa hyödyllisiä!

Taas syksyn alussa opiskeluasunnot olivat kiven alla. Erääseen sähköpostiin, jossa kyselin lisätietoja vuokra-asunnosta, sain vastaukseksi vuokran olevan 50 e + kerran kuukaudessa luonnossa. Moni opiskelija on sortunut tähän keinoon vaikeassa taloustilanteessa. Itse jatkoin asunnon etsimistä muualta. Kysyn vielä, että onko vauraan Suomen pakko laittaa nuorensa niin tiukille?

Itse olen aina löytänyt illalla katon pääni päälle omassa kodissani, mutta taattuna ei kukaan voi tilannettaan ottaa. Toivon, ettei minun tarvitsisi löytää itseäni asunnottomana kadulta, saatika nähdä siinä tilanteessa perheenjäseniäni tai muita läheisiäni. Jos kuitenkin tilanteeni lähestyisi tätä, toivon, että yhteiskuntamme näkisi tarpeelliseksi auttaa minut takaisin muiden jäsentensä joukkoon. Kansa valitsee päättäjät päättämään ja huolehtimaan tärkeistä asioista puolestamme. Tehdään tästä asiasta yhdessä tärkeä!

Ennen kuin otat (annat lapsesi ottaa) sikainfluenssaROKOTTEEN

Vaihtoehtoja on kaksi; ottaa rokote tai olla ottamatta. Mielipiteitä on miljoonia siltä väliltä. Monet uskovat virallista kantaa. Rokote tulee ottaa, vastustajat joutuvat vastuuseen, kun epidemian jälkipyykkiä pestään. Media uutisoi näyttävästi sairastuneista, vastustajia pilkataan ja leimataan yksinkertaisesti pelottelijoiksi. He vain pelottelevat meitä kunnon kansalaisia! Ihan kuin se oisi heidän ainoa tavoitteensa.

Rokotuksista on kiistanalaista tutkimustietoa. Totta kai niistä on ollut hyötyäkin joidenkin sairauksien karsimisessa, mutta haittavaikutuksia ei voi kiistää. Esimerkiksi kätkytkuolemia voidaan selittää rokotuksilla. Tutkimustulosten tiivistyksenä voi sanoa, että riski vauvan "selittämättömään" kuolemaan on moninverroin suurempi, jos vauva on rokotettu.

Rokottajien vastustajien tavoitteena on lisätä tietoisuutta vaaroista. He ovat huolissaan ihmisten puolesta. He välittävät. Miettikää minkälainen ase rokote voi olla. Kuka tavallinen, tai tutkinutkaan ihminen voi päästä selville rokotuksen todellisista vaikutuksista?

Kysytään, että kuka hyötyy?

Valtion hyöty: maksaa miljoonia (tai miljardeja) rokotteen saamisesta kansalaisille. Ruuhkauttaa terveysasemat. Suojella kansalaisiaan.

Lääkefirmojen hyöty: Tienata miljardeja euroja rokotteella, jota ei ole ehditty testata.

Eliitin hyöty: Saada voitot omistamistaan lääkeyhtiöistä, vähentää maailman asukaslukua, kontrolloida ihmisiä.

jne.

Käyppä katsomassa suomalaisen lääkärin (eng.) haastattelu youtubessa.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa on laki muutettu, että menettäessäsi terveytesi H1N1-rokotteen vuoksi, et ole oikeutettu korvauksiin.

Tämä ei ole ainut asia, mikä minua huolestuttaa. Suurin on iihmisten tietämättömyys, myös omani. Olen kuitenkin joutunut hyväksymään sen. Tietoa on tarjolla runsain määrin erilaisista mielipiteistä ja teorioista. Välineitä tiedon hankkimiseenkin meille tarjotaan runsaasti. Media on aina puolueellinen, enemän tai vähemmän, siksi tietoa pitäisi kerätä monesta paikasta, ennen kuin muodostaa oman mielipiteensä. Jokainen päättää lopuksi itse ottaako rokotteen vai ei.

Mihin suunnata vihastumisen ja turhautumisen energia?

Tämän viikonlopun pystyin olemaan lähes koskematta kesken olevaan kirjaani, mutta vain koska olin viettämässä kiitospäivä-/pyhäinpäiväviikonloppua parinsadan muun ihmisen kanssa :). Kalkkuna on muuten todella hyvää, vielä seuraavana päivänä kylmiltäänkin syötynä..

Kun aloitan kirjan, niin haluan yleensä lukea sen yhdellä istumalla. Sukellan kirjailijan luomaan maailmaan ja samaistun todella vahvasti henkilöihin. Harvoin olen jättänyt kirjan kesken, mutta lukemisen keskeytys muistuttaa, että se on vain tarinaa, jonka mielikuvituksen tuotetta. Siis jos olen lukenut ihan vain fiktiota. Olen myös kärsimätön; pitkä jaarittelu saman asian ympärillä saa sormeni kääntämään sivuja eteenpäin, ja joudun palaamaan takaisin, etten hypi tärkeiden asioiden ylitse.

Nyt minulla on kesken irlantilaisen kirjailijan Cecilia Ahernin kirja Sateenkaaren tuolla puolen (kylläkin englanniksi..). Viimeisen tunnin ajan kun luin sitä, nauroin monta kertaa ääneen, mutta toisaalta teki myös mieli repiä hiukset päästäni turhautuessani ja nolostuessani henkilöiden puolesta. Olen lukenut myös toisen teoksen samalta kirjailijalta - P.S. Rakastan sinua.

Luen paljon "helppoa kirjallisuutta" ihmissuhdekiemuroista ja sen sellaisesta. On mukavaa kun saa heittää aivot narikkaan, unohtaa päivän (ja huomisen) murheet ja keskittyä mielikuvitusmaailmaan. Mutta parhaiten muistan tosielämään pohjautuvat kirjat. Viimeisin, jonka luin, oli Torey Haydenin Aavetyttö käyttäytymishäiriöisestä tytöstä, jonka ongelmien taustaksi paljastui aivan uskomaton hyväksikäyttötapaus. Kirja nosti tunteet pintaan, turhautumisen kaikkein voimakkaimmin, mutta myös myötätunnon, vihan jne.

Lukion alussa löysin kirpputorilta Prinsessa-kirjan. Kirja kertoi Saudi-Arabiasta, keskittyen naisten asemaan siellä. Kertojana oli suhteellisen hyväosainen saudiprinsessa, mutta silti kirja nosti karvat pystyyn. Samanlaista karuutta en ole onneksi kohdannut vielä muissa kirjoissa - enkä haluakaan! Kirja oli hyvä lukea, mutta vihasin lähes kaikkia miehiä viikon kahden ajan luettuani sen, ja tiesin, etten ollut reilu. En kuitenkaan halua sulkea itseäni maailman pahuudelta, sulkea itseäni pumpuliin.

Tällaisten lukukokemusten jälkeen tunnen valtavaa turhautumista, ja halu vaikuttaa ja auttaa on korkeimmillaan. Mietinkin, että miten sellaista voisi hyödyntää. Kirjailija on tehnyt jo osansa tuodessaan julkisuuteen ja keskusteluun epäkohdat, mutta kirjojen saavuttaessa suosiota, jonkun pitäisi käyttää hyväksi heidän reaktioitaan - eikä pelkästään keskusteluun, joka sammuu lyhyen hetken jälkeen.

Turhautumisen ja vihan hetkellä olemme täynnä energiaa, jonka voisi hyvin suunnata johonkin hyödylliseen. Johonkin, mikä auttaisi hyväksikäytettyjä lapsia tai parantaisi naisten asemaa tai mikä sitten onkaan kirjailijan jakama huolen aihe. Ihan vain tuli mieleen tämä idea kirjoittaessani. Nyt tuntuu, että mieluummin vain unohtaa asian - silloinhan kirjailijan työ ja lukijan käyttämä aika lukemiseen on aivan turhaa!