Kodittomuus on taas ollut esillä näyttävästi - on vietetty kodittomien yötä, kirjoitettu artikkeleita heidän kurjuudestaan ja lisääntyvästä määrästä, ja Aamulehtikin julkaisi varsin kattavan reportin aiheesta Su Asiat -liitteessään.
Satuin lukemaan kyseisen reportaasin. Itse olin yllättynyt asunnottomien historiasta. Monet heistä ovat sairauden takia menettäneet vuokra-asunnon ja joutuneet kadulle. Yhteisenä piirtenä esiintyi myös muiden ihmisten epäluuloisuus ja luottamuksen puute - ei uskota työkyvyttömyyteen, sairauteen jne. Moni asuntoa vailla on perheellinen, isä tai äiti.
Asunnottoman osa on karu. Unen- ja ruuanpuute sekä turvattomuus on alati seuralaisena, samoin kuin kodittoman leima. Ystäviin on rahattomuuden tai ylpeyden vuoksi vaikea pitää yhteyttä. Kesä vielä menettelee, mutta talvella kun potkitaan pois porrakäytävistä, niin suojaisan paikan löytäminen käy työstä. Pimeän ja kylmyyden keskellä Joulun pyhät tuntuvat vieläkin kylmemmiltä ja synkemmiltä yksinäisyydessä.
Suomi on pieni maa, ja halutessamme asiat saadaan kuntoon. Niimpä vetoa päättäjiin. Niin kauan kun Suomessa on yksikään asunnoton vasten tahtoaan, niin kehitysapua ei saa antaa! Tämä takaisi nopean toiminnan ja toisi helpotuksen monelle kadulla kulkijalle.
Ihmettelen muutenkin poliitikkojen työtä. Kredittiä on hyvä hakea pyörimällä mediassa lautakasoineen ja raskauksineen, mutta kuka ajaisi suomalaisten asiaa? En nyt tarkoita vain kodittomia, mutta Suomen vanhuksia pidellään pahoin (pahoinpidellään) laitoksissa, itsenäiset vanhukset ovat taas järkyttävän yksinäisiä. Kumpi vaihtoehto on siis parempi, pärjätä omillaan vai hakeutua vanhainkotiin avun toivossa. Kaari Utrio herätti hetkeksi keskustelun eutanasiasta, kommentoidessaan, että ottaisi “tabletin” ennen kuin tarvitsisi laitostua. Moni yksinäinen vanhus turvautuukin itsemurhaan.
Suomen nuoret kärsivät työttömyydestä, mutta mitä kavereiden kokemusten perusteella ja pienellä lisänuuhkinnalla olen saanut selville, on se, että nuorille järjestetään “koulutuskursseja”, jotta he saadaan pois työttömyysluvuista. Eräälläkin tälläisellä kurssilla noin parikymppiselle ystävälleni kurssitovereineen opetettiin tietokoneen käynnistämistä ja sammuttamista. Ihan kuin tämän ikäiset ei olisi juuri se siteerattu tietotekniikkasukupolvi. Nämä tilastojen kaunistelukurssit ovat siis silkkaa resurssien hukkaa; vetäjät voisivat tehdä jotain hyödyllisempää, ja nuortenkin pitäisi oikeesti saada kokea olevansa hyödyllisiä!
Taas syksyn alussa opiskeluasunnot olivat kiven alla. Erääseen sähköpostiin, jossa kyselin lisätietoja vuokra-asunnosta, sain vastaukseksi vuokran olevan 50 e + kerran kuukaudessa luonnossa. Moni opiskelija on sortunut tähän keinoon vaikeassa taloustilanteessa. Itse jatkoin asunnon etsimistä muualta. Kysyn vielä, että onko vauraan Suomen pakko laittaa nuorensa niin tiukille?
Itse olen aina löytänyt illalla katon pääni päälle omassa kodissani, mutta taattuna ei kukaan voi tilannettaan ottaa. Toivon, ettei minun tarvitsisi löytää itseäni asunnottomana kadulta, saatika nähdä siinä tilanteessa perheenjäseniäni tai muita läheisiäni. Jos kuitenkin tilanteeni lähestyisi tätä, toivon, että yhteiskuntamme näkisi tarpeelliseksi auttaa minut takaisin muiden jäsentensä joukkoon. Kansa valitsee päättäjät päättämään ja huolehtimaan tärkeistä asioista puolestamme. Tehdään tästä asiasta yhdessä tärkeä!
Satuin lukemaan kyseisen reportaasin. Itse olin yllättynyt asunnottomien historiasta. Monet heistä ovat sairauden takia menettäneet vuokra-asunnon ja joutuneet kadulle. Yhteisenä piirtenä esiintyi myös muiden ihmisten epäluuloisuus ja luottamuksen puute - ei uskota työkyvyttömyyteen, sairauteen jne. Moni asuntoa vailla on perheellinen, isä tai äiti.
Asunnottoman osa on karu. Unen- ja ruuanpuute sekä turvattomuus on alati seuralaisena, samoin kuin kodittoman leima. Ystäviin on rahattomuuden tai ylpeyden vuoksi vaikea pitää yhteyttä. Kesä vielä menettelee, mutta talvella kun potkitaan pois porrakäytävistä, niin suojaisan paikan löytäminen käy työstä. Pimeän ja kylmyyden keskellä Joulun pyhät tuntuvat vieläkin kylmemmiltä ja synkemmiltä yksinäisyydessä.
Suomi on pieni maa, ja halutessamme asiat saadaan kuntoon. Niimpä vetoa päättäjiin. Niin kauan kun Suomessa on yksikään asunnoton vasten tahtoaan, niin kehitysapua ei saa antaa! Tämä takaisi nopean toiminnan ja toisi helpotuksen monelle kadulla kulkijalle.
Ihmettelen muutenkin poliitikkojen työtä. Kredittiä on hyvä hakea pyörimällä mediassa lautakasoineen ja raskauksineen, mutta kuka ajaisi suomalaisten asiaa? En nyt tarkoita vain kodittomia, mutta Suomen vanhuksia pidellään pahoin (pahoinpidellään) laitoksissa, itsenäiset vanhukset ovat taas järkyttävän yksinäisiä. Kumpi vaihtoehto on siis parempi, pärjätä omillaan vai hakeutua vanhainkotiin avun toivossa. Kaari Utrio herätti hetkeksi keskustelun eutanasiasta, kommentoidessaan, että ottaisi “tabletin” ennen kuin tarvitsisi laitostua. Moni yksinäinen vanhus turvautuukin itsemurhaan.
Suomen nuoret kärsivät työttömyydestä, mutta mitä kavereiden kokemusten perusteella ja pienellä lisänuuhkinnalla olen saanut selville, on se, että nuorille järjestetään “koulutuskursseja”, jotta he saadaan pois työttömyysluvuista. Eräälläkin tälläisellä kurssilla noin parikymppiselle ystävälleni kurssitovereineen opetettiin tietokoneen käynnistämistä ja sammuttamista. Ihan kuin tämän ikäiset ei olisi juuri se siteerattu tietotekniikkasukupolvi. Nämä tilastojen kaunistelukurssit ovat siis silkkaa resurssien hukkaa; vetäjät voisivat tehdä jotain hyödyllisempää, ja nuortenkin pitäisi oikeesti saada kokea olevansa hyödyllisiä!
Taas syksyn alussa opiskeluasunnot olivat kiven alla. Erääseen sähköpostiin, jossa kyselin lisätietoja vuokra-asunnosta, sain vastaukseksi vuokran olevan 50 e + kerran kuukaudessa luonnossa. Moni opiskelija on sortunut tähän keinoon vaikeassa taloustilanteessa. Itse jatkoin asunnon etsimistä muualta. Kysyn vielä, että onko vauraan Suomen pakko laittaa nuorensa niin tiukille?
Itse olen aina löytänyt illalla katon pääni päälle omassa kodissani, mutta taattuna ei kukaan voi tilannettaan ottaa. Toivon, ettei minun tarvitsisi löytää itseäni asunnottomana kadulta, saatika nähdä siinä tilanteessa perheenjäseniäni tai muita läheisiäni. Jos kuitenkin tilanteeni lähestyisi tätä, toivon, että yhteiskuntamme näkisi tarpeelliseksi auttaa minut takaisin muiden jäsentensä joukkoon. Kansa valitsee päättäjät päättämään ja huolehtimaan tärkeistä asioista puolestamme. Tehdään tästä asiasta yhdessä tärkeä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti