Tien päällä sattuu ja tapahtuu

Uutiset liikenneonnettomuuksista kiinnittävät huomioni, jos onnettomuus on tapahtunut tutussa paikkaa. Myös jos menehtyneitä on monta, saatan lukaista jutun läpi, tai jos jokin uhreista on ikäiseni. Siis, jos voin jollain lailla samaistua tilanteeseen. Kolari kehä III:lla ei yleensä juuri hetkauta suuntaan, eikä toiseen.

Jokainen uhreja tai loukkaantuneita vaativa onnettomuus on kuitenkin tregedia, ei ehkä minulle tai sinulle, mutta jokaisen uutisen taustalla on todelliset henkilöt, joilla on perhe ja ystäviä. Luin tässä hiljattain uutiset parista kolarista, ja seuraavana iltana sain järkytykseni todeta, että tunsin onnettomuudessa loukkaantuneen. Aivan erilailla kiinnitin sen jälkeen huomiota vastaavanlaisiin uutisiin. Kaupungilla liikkuessani silmäni poimivat mainoksia liikenneturvallisuuskampanjoista ja olin varuillani liikenteessä. Minä en kuitenkaan (toivottavasti) ole se kohderyhmä, keihin nämä kampanjat pitäisi suunnata. Ihmiset, joilla on (traumaattisia) kokemuksia liikenteestä tai muutenkin pitävät varovaisuutta sydämen asianaan, kiinnittävät näiihin huomiota, ja rekisteröivät niiden olemassa olon. Kun taas itsevarmat, välinpitämättömät ja holtittomat kuskit eivät näitä edes huomaakaan. Informaatiotulva on niin valtava, että kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta eikä turvallisuutta ja tilastoja tuputtavat kampanjat pure.

Mikä on yhteinen tekijä kaikille näille liikenteenvaarantajille? Millä heidän aivonsa saisi rekisteröimään nämä mainokset, miten heidän asenteitaan voisi muokata? Ehkä turvallisuutta voisi edistää yhjä piilotetummin keinoin; tehdä siitä osa automainoksia, osa hyvän jätkän imagoa, uusi muoti-ilmiö?! Kertokaapa parempia ideoita, millä saadaan sattumiset ja tapahtumiset tien päältä loppumaan!

Virtahepo-Korhonen ja Merikilpikonna-Väyrynen

Matti Vanhasen jättäessä eroamisilmoistuksensa puolueenjohdon tehtävistä, on alkanut mielenkiintoinen tapahtumaketju. Nuoremman polven poliitikkoja ei ilmesty julkisuuten ottamaan haastetta vastaan - päinvastoin, ilmoitetaan, että pääministerin pesti ei nyt satu kiinnostamaan. Pallo siis heitetään vanhoille konkareille, kuten Väyrynen ikäluokkansa poliitikkoja nimittää, joista Paavo sitten pallon nappasikin.

Kun Keskustan puoluesihteeri Jorma Korhosta alettiin nimittää (osuvasti tai ei?) virtahevoksi, heräsi yhdessä keskustelussa esiin kysymys, että mikäs eläin Paavo Väyrynen sitten on. Yhdeltä keskustelijalta vastaus muotoutui nopeasti; merikilpikonna. Ne kun vain jatkavat jatkamalla elämäänsä, aina samanlaisia..

Itseluottamusta ei merikilpikonnaltamme puutu. Charmillaan hän lupaa hurmata nuoretkin kannalleen, vanhhemmat kansalaisethan muistavat toki Väyrysen hänen 20 vuoden takaiselta uran huipulta. Vaikka kilpikonna ei välttämättä hurmaa charmillaan, niin päättäväisyydellään kylläkin. Väyrynenhän kertoo arkailematta mielipiteensä ja vaikuttaa hyvin tavoitehakuiselta. Onhan meille monelle tuttuja tarinat kilpikonnan ja jäniksen juoksukilpailusta, jossa kilpikonna sinnikkäällä uurastuksella pääse maaliin saakka.. hitaasti, mutta varmasti.

Hidasta Paavo-kilpikonnan eteneminen onkin ollut. Vuosien hiljaiselo Euroopan parlamentissä EU-vastaiselta politiikolta on kuitenkin hämmentävää; minne jäi kovaäänisyys ja suorasukaisuus? Toisaalta, tuolla Brysselissähän on ollut aikaa pohtia kilpikonnamaisuuksia.. Mutta todettakoon Väyrysen puolustukseksi, että hän todella piristää ankean yksimielistä poliitikkojen joukkoa omaperäisellä persoonallaan. Ehkä Suomenkin politiikasta löytyy hivenen teatteria; Paavo Väyrysen kilpikonna charmi.

Meistä tuli lääkäreitä.. ollaan kaikki lääkäreitä!

Minusta tämä Suomea kohuttanut "valelääkäri-jupakka" on aivan mainio! Siis kelatkaa nyt kaikki; tyyppi ilmoittautuu terveyskeskukseen, että voisi toimia lääkärinä, tai lääkäriharjoittelijana siis, - ja kyseenalaistamatta hänelle tarjotaan pesti.

Asiaa voisi lähestyä monelta kantilta. Yksi, joka juuri pälkähti mieleeni, on muunnelma suomalaisten "titteli-arvostuksesta". Ei vain tavallinen kansa kumarra tohtoreita, vaan myös akateemiset itse. Eihän lääkäreille tullut mieleenkään, että kukaan tekeytyisi lääkäriksi, tai lääkäriopiskelijaksi. Ammatin arvostus on kova, koulutus vaativa... - ei ollut mahdollista ajatellakaan, että sitä ryhdyttäisiin halventamaan tuolla tavoin. Me -henki luodaan opiskeluvaiheessa; opiskelijat valikoituvat tiukan seulan läpi, heille opetetaan lääkärin tehtäviä - oppeja, joita muualta ei voi saada - heillä tulee olemaan valtaa ihmisiin. Valtaa parantaa (tai jättää parantamatta), mutta nimenomaan asiantuntijavaltaa. Miten joku, joka ei ole kasvanut ja kouluttautunut tälläisessä lääkisyhteisössä, voisi omata lääkärin identiteetin?!?

Toki yhdyn muihinkin yleisiin mielipiteisiin. Vääriä diagnoseja ei ole ainakaan tullut ilmi ja asiakkat pitivät hänestä. Mietityttää, että onko yleislääkärillä tärkeintä diplomi vai oikeat taidot ja nimenomaan sosiaaliset taidot. Suuresti huvittaa myös kansalaiset, jotka ovat osoittamassa sormella syyllistä tapahtumaan - mistä vahingosta valelääkärin päätä oikein vaaditaan vadille?

En itse näe aiheelliseksi lähteä etsimään syyllistä. Tottakai tulevaisuuden varalle on hyvä tehdä parannuksia, mutta tämä nyt oli tapahtuakseen, enkä lähtisi syyttämään vaikkapa esimiestä asiasta. Joka tapauksessa, miettikää tilannetta; valelääkäri kuuntelemassa ihmisten huolia ja antamassa perusjärjen mukaisia ohjeita perusongelmiin; arvailuja ja arvan heittoa. Niitähän sieltä arvauskeskuksesta kuitenkin saa!

Ihana kylmä talvi!

Kävin juuri ennen joulua napapiirin tuntumassa, ja kun pakkaslukemat olivat 20 asteen tienoilla, pukeuduin sen mukaan. Varustautumiseni rutinoitu hyvin nopeasti; ensin toppahousut farkkujen päälle, kengät jalkaan, toppatakki, kaulahuivi, korvalapullinen pipo ja rukkaset käteen. Otin tämän hyvin vakavasti ja paneuduin tehtävääni asianmukaisella hartaudella.

Kiertelin kaupoissa, kävin yliopistolla ja vierailin jopa joulupukin luona, enkä poikennut joukosta. Turistit kyllä erotti sinisistä pilkkihaalareista ;). Kylmät ilmat saivat ihmiset myös etelässä pukeutumaan lämpimästi - ulkonäön kustannuksella. Tiedän, että muotiblogien aikana mielipiteeni ei ole trendin mukaista, mutta minusta se oli ihanaa; aikuisetkin ihmiset saivat nauttivat kirpeistä pakkasista värisemättä kylmästä! Kun huurre kuorrutti joka ikisen pinnan ulkosalla, oli hienoa ihastella valkoista hilettä loistavaa ympäristöä.

Pakkaset eivät näytä laantuvan, päin vastoin, tuuli tuivertaa entistäkin pistävämmin. Pakkaslukemat olivat eilen ainakin tuulen vaikutus mukaan lukien samat kuin ennen jouluakin, mutta oma vaatetukseni ainakin oli jo keventynyt huomattavasti. Kyllähän siihen tottuukin, mutta kun täristen kävelin koululta bussipysäkille, niin olisin paljon mieluummin ollut toppatakissa ja toppahousuissa - muodottomana ja tunnistamattomana möhkäleenä pipon tupsusta aina talvisaappaitten kärkiin saakka. Pitääkin hakea toppahousut varastosta takaisin arkikäyttöön. Piti vain muistuttaa itselleni, että pukeudun ensisijassa suojatakseni itseni.